Pakkaset paukkuvat täällä etelässäkin. Loppuviikoksi luvattiin jo hyvissä ajoin tosi kylmää, joten mentiin tiistaina N&I:n kanssa tottistamaan Vermoon. Oli kyllä riittävän kylmä tuolloinkin, reilu miinus kymppi taisi olla, kun kotiin päin lähdettiin.

Mitään revittelevää tai paikkamakuuta ei sitten viitsitty tehdä. Lilin kanssa tehtiin koko pk-seuruukaavio, joka meni varsin hyvin. Ääntä tuli vain pikkasen eikä poikkittanut eikä edistänyt. Hyvä Lilpe! Sitten treenailtiin seisomista. Pysähtyy (takapalkan kanssa) tosi nopeesti, mutta kun loittonen pidemmälle, saattaa ota pari askelta perään. Epävarmuutta? Tätä täytyy nyt siis treenata erityisesti. Sinänsä taas itse liike selvästi palautunut mieleen rekkulaiselle.

Rampen kanssa tehtiin myös seuruuta, Noora ampui muutaman kerran. Kun Noora oli kohtisuoraan meidän takana, R ei reagoinut muuten kuin korvat kävivät takana. Kun sitten pyssyn jumittamisen vuoksi ehdittiin kääntyä ja laukaus tuli sivusta, R katsoi sen suuntaan ja jouduin huomauttamaan. Ei paha reaktio tuokaan, katsoi vain kiinnostuneena äänen suuntaan, ja eihän se paukku kokeessa tuosta suunnasta tule. Joten ei isompaa haloota tuosta nyt. Hyvin pysyi kontakti ja ilme, vaikka pitkää pätkää tehtii ja R selvästi odotti "jotain" tapahtuvaksi, kun se lukee mua niin tosi tarkkaan.

Myös Rampen kanssa seisomista. Alkaa silläkin olla hyvät seisomiset, mutta kun kokelin välissä istumista, niin seisoihan se. Sitten treenattiinkin vuorotellen sekalaisessa järkässä kaikkia jääviä, ja niissä R kuunteli hyvin. Ehkä siirrymme seisomisen hinkkaamisesta nyt eteenpäin.

Ke-iltana olikin sitten jo yli 20 astetta pakkasta. Alkoivat koiratkin tassujaan nostella viluisen oloisina. Muuten kyllä noilla ei kylmä tule. Lili ei ole koskaan ollut viluisen oloinen edes autossa viileillä ilmoilla odoteltuaan. Rampe sen sijaan on siloturkissaan viluisempi, siis pidempään paikallaan ollessaan.

Loppuviikko oli yhtä kylmä, joten tottistelut jäivät. Viikonloppuna koirat saivat runsahasti ulkoilua; Rampe etenkin näytti pariin otteeseen vähän viluiselta ja paineli lenkeillä 30 m edellä sen oloisena, että mitä siellä löntystelette, tulkaa vauhdilla, niin pysytään lämpimänä... Ääniuurnille kun käveltiin, koirat pääsivät taas vetohommiin. Joonakin on päässyt homman makuun, kikattaa täysillä, kun on vedettävänä. Ja täytyy myöntää, on se itsestäkin tosi hauskaa :)

Koirien ja Joonan yhteiselossa varsin sujuva vaihe. J ei ole taas vähään aikaan ollut koirista kovin kiinnostunut ja on antanut etenkin Rampen olla aika lailla rauhassa. Ja Rampe vuorostaan tuntuu sietävän paremmin Joonan "silityksiä" sen kerran kun J niitä jakelee. Jo J ehtii yllättää R:n = halata peppuosastosta äkkiarvaamatta, Rampe lähtee livakkaan karkuun ja saattaa murahtaa perään. Mutta lientynyt selvästi.