Alkuviikosta treenattiin Lilin kanssa ahkerasti kotona merkkiä. Tarkoitus oli treenata sitä joka ilta, mutta hitto vie, kun ke ja to oli niin kiireistä, ettei ehtinyt. No, viikonloppuna sitten taas tehotreeniä, jotta saataisiin toi homma menemään Lilille läpi. Äkkiähän se sen oppii - melkein jo oppi -, kun vaan jaksaa tiiviisti treenata. Myös sivulletuloa ollaan kerrattu; Lili jättää helposti perusasennon hitusen vajaaksi, kun se tulee sivulle edestä tai etuviistosta. Tätä on nyt treenattu ja kyllä se alkaa paremmin sujua.

****

Tottistreeneissä. Aloitettiin tuomarille esittäytymisellä ja luoksepäästävyystreenillä, tosi hyvin meni. Lili ei kiinnittänt tuomari-Katiin mitään huomiota, piti hienosti kontaktin, vaikka oli Snoopy ja Tahvo vieressä
häiriöinä. Kati sai myös rauhassa tutkia peräpään.

Ekaksi otettiin paukkua Snoopylle ja Tahvolle, jotka oli kentän toisessa laidassa paikkamakuussa. Lilin kanssa mentiin kentän toiseen päähän treenaamaan liikkeestä istumista. Hyvin meni. Ekalla paukulla korvat selvästi reagoivat paukkuun, mutta ei haitannut tekemistä yhtään.

Treenattiin ekoina. Otin pienen seuruupätkän ekaksi. Alussa edisti selvästi, mutta asento parantui aika nopsasti. Täyskäännös hieman väljä, näitä pitäisi kertailla. Henkilöryhmä oli tosi hyvä. Narupallovetoleikki palkaksi. Sitten noudot. Tasamaanouto meni tosi hyvin. Tein ihan kokonaisen liikkeineen luovutuksineen ja sivulle tuloineen. Muuten oikein loistava, mutta jäi se perusasento vähän vajaaksi. Oonkohan palkannut sitä jotenkin oikealla kädellä tai joitan..? En ymmärrä, mistä se vinous johtuu. No, palkkasin tasamaanoudon jälkeen vain kehuilla ja silityksellä perusasennossa. Sitten kutankuinkin hallitusti siirryttiin hyppyesteelle. Kokonainen liike, tosi hyvä ja iso palkka tästä. Hyvä, Lili!

Sitten A-este. Vein ensin toiselle puolelle Lilin, jätin kapula suussa, taputin estettä ja kävelin toiselle puolelle. Nouda-käsky ja Lili tuli hienosti yli. Toinen samanlainen, meni hyvin. Sitten kokonainen liike, ilman mitään taputteluapuja. Onnistui hienosti! Tässä en ottanut luovutusasentoa enkä perusasentoa, vaan palkkasin heti isosti.

Sitten paikkamakuuseen. Jätin ruokapurkin Lilin taakse ja kävelin itse ehkä 25 askelta. Katriina paukautti - ja Lili nousi ensin hämmentyneenä istumaan ja sitten hipsi vähän hämillään oloisena mun suuntaan. Pari kertaa yritettiin uudestaan siten, että olin lähempänä ja lopulta vieressä - samoin tuloksin :-( Tosi kurja homma. No, nyt sitten starttipyssyn ostoon ja siedättämään.

Lilihän ei ole viime aikoina enää reagoinut paukkuun jotakin tehdessään. Ongelma on selvästi nyt tuo paikkamakuu. Täytyy edetä nyt tosi varovaisesti, ettei arkuus tai mitä se nyt onkaan laajene noihin tekemistilanteisiinkin. Ajateltiin tehdä niin, että mennään metsään, kylvetään maahan namia, laitetaan
Lili etsimään ja siinä samalla paukautetaan tarpeeksi kaukaa. Ja sitten aletaan tulla lähemmäs sen mukaan, miten L sietää.

Samana iltana selvisi, että oltaisiin mahduttu EPK:n jälkikokeeseen. Ei nyt sitten kuitenkaan mennä. Halutaan ottaa tuon paukkuasian kanssa ihan rauhassa, jotta ei tule pahempia ongelmia. Harmittaa sikäli, että muuten koira on kyllä musta valmis kokeeseen. No, kevääseen menee nyt anyway.

Ramonan kannalta hyvä, että tämä tuli tässä vaiheessa esiin: voidaan alkaa nyt sitten varovasti paukuttelemaan myös.

Paikkamakuutreeniä pitää ottaa ilman paukkuja nyt myös runsaasti. Sitä ei ole treenattu lähiaikoina tosiaankaan paljon, ja sehän ei ole mikään meidän vahvin osa-alue.

***

Eilen viestitreenit. Aikamoinen härdellitreeni. Juoksutettiin - tai yritettiin juoksuttaa - seitsemän koiraa kerrallaan. Tehtiin ihan kisanomainen treeni ja rata oli pitkä, ilmeisesti n. 650 m. Rata oli myös kuulemma aika haastava maastonmuodoiltaan. Seitsemästä koirasta vain kaksi suostui juoksemaan! Lili ei ollut näiden mallioppilaiden joukossa.

En nyt lähde avaamaan tätä treeniä sen tarkemmin, muutama pointti jatkoa varten vain muistiin: ennen treeniä kannattanee ottaa muistin virkistykseksi ihan lyhyellä pätkällä meidän välillä juoksua eli mielikuvamuistutus, että mistä on kyse. Mun olisi pitänyt myös kannustaa Liliä, kun lähtivät Simon kanssa
kävelemään, eli vaikka näyttää sille ruokapurkkia ja hihkua, että hähää, tänne jään. Tilanne oli niin erilainen kuin aiemmin treeneissä, että ei ihme, että koirat olivat pihalla. Ramonakin oli pakkaa sekoittamassa eli koska meillä oli laina-auto käytössä, ei voitu jättää sitä autoon. Sekin saattoi hämätä Liliä.

Kaiken yrittämisen ja säheltämisen jälkeen otettiin sitten keskenämme ihan lyhyellä pätkällä edestakaisin juoksutus, jotta saatiin Lilille mieleen muistutus, että mitä metsässä oltiinkaan tekemässä. Hoh hoijaa. No, virheitä kai toivottavasti oppii ensi kertaa varten...

Paukkutreeniä tulikin sitten viestitreenin päätteeksi, kun Shanti & co. treenasivat pienen mäen toisella puolella paukkuja. En osaa sanoa etäisyyttä, ihan riittävästi ainakin, Lili ei tuntunut huomaavan mitään. Ramonakin oli tässä vaiheessa ulkona, ei se (onneksi) tajunnut paukuista mitään, kun oli niin tohkeissaan muista koirista ja ihmisistä ja paikasta muutenkin.

Leena