Eilen käytiin aamulla ottamassa esinetreeni Uusmäessä molemmille. Tehtiin kunnon syvä ruutu, leveys vaan ehkä 8 m. Alue oli yli puolen välin avoin, sen jälkeen tiheähkö kuusikko ja taas vähän avoimempaa.

Lili ensin hommiin, kaksi esinettä ruudussa. Toinen ihan takana oikeassa kulmassa, toinen ruudun puolivälin etupuolella reilusti.

Lili irtosi hyvin alueen takaosalle, mutta meni ruudun vasempaan laitaan ja hinkkasi siellä. Mitä lie hajuja siellä selvästi oli. Kutsuin luokse ja lähetin uudestaan. Meni taas aluksi vasuriin, mutta ei hinkannut niin kauaa ja löysi esineen melko pian. Isot kehut ja uusi lähetys aika nopsasti. Ei siis palkkaa. Nopea, suora pisto taas alueen takarajalle. Kutsuin kerran vai kaksi pois ja lähetin uudestaan. Lähiesine oli taas vähän hankala, mutta melko nopeesti kuitenkin löysi sen. Oli palaamassa meitä kohti, kun nokka nappasi hajun esineestä ja hienosti tyssäsi ja haki esineen.

Ekan esineen kanssa oli luovutuksessa vähän mokailua, eli L tiputti esineen ihan mun edessä. Täytyy siis treenata luovutusta. Kokeilin sitä muutaman kerran treenin jälkeen ja L tiputti esineen pari kertaa ennen Kiitosta. Hmm. No, treeniä vaan, ei luulisi olevan iso ongelma.

Ramolle vähän hetsausta ennen treeniä, innostui hanskasta kovasti. Näki kun S vei esineen (ehkä 25-30 m syvyyteen). Irtosi tosi hyvällä vauhdilla, suora pisto ja heti löysi esineen. Toinen samanlainen, esine vähän syvemmälle. Suora pisto taas, mutta R merkkasin sivulinjan merkin… Hohhoijaa, noi pitää tosissaan jättää Ramolta pois. Jatkoi kuitenkin matkaansa ja löysi nopsasti esineen. Kolmannella R ei nähnyt kun S vei esineen, ainoastaan näki kun Simo jo tuli ruudusta pois viime metrit. Hyvin irtosi taas, kävi tosin tarkistamassa esineen etuosassa olleen ison roskan. Löysi esineen hienosti. Palautti joka kerralla tosi hyvin, suoraan käteen.

Hyvä treeni siis molemmilta. Lilillä pitää ottaa nyt vähän muistutuksena niitä esineiden luovutuksia. Ja vieraita esineitä ja kunnolla tallattu ruutu pitäisi saada myös tässä jossakin vaiheessa.

Kummallekin otettiin paukut omien treeniensä jälkeen. Lili oli makuussa, namit takana. Yksi paukku makuun aikana, pari nameja syödessä. Korva lotkahti äänestä, mutta ei mikään iso reaktio. Ramolle nameja etsiessä pari paukkua, ei ongelmaa.

Illalla kävellen Kiloon Simon systerille kyläilemään. Remmilenkkeily oli aika tuskaa etenkin Ramonan kanssa. Hajut kiinnostivat ihan KAUHEESTI. Mietin jo, että nyt se juoksu varmaan alkaa, kun ei se tavallisesti noin vaikeaa ole. Mutta eipä ole ainakaan vielä alkanut… Kyläily meni kivasti. Kaksoset olivat aluksi taas aivan täpinöissään ja mua jännitti aika lailla, että mitä siitä tulee. Tytöt liikkuvat niin nopeasti, kiljuvat ja helposti vähän tuijottavat koiria, mistä etenkään Ramona ei selvästi tykkää. Plus tietysti haluaisivat halailla koiria koko ajan… Meni kuitenkin oikein hienosti. Ainoastaan yksi juttu oli Ramolle liikaa, nimittäin se, kun kaksoset keksivät hauskan leikin, jossa ne tunkivat päätään piiloon pyykkipusseihinsa. Päiden “katoaminen” pusseihin oli Ramolle liikaa ja haukut saatiin aikaan. Tilanne meni kuitenkin nopsasti ohi, eikä R ihmetellyt tyttöjä taas sen jälkeen ollenkaan.