Treenitauko päättyi tänään. Vähän oli pöpperöinen fiilis aamulla herätyskellon soidessa (tuntui vielä kropassa 12 h ajomatka kotia), mutta hallille tiemme vei. Simppa jäi nukkumaan…

Lili eka hommissa, tehtiin Tahvon isolla kapulalla parit luovutukset ja vauhtituonnit. Maltoin olla hinkkaamatta, jee! Lili oli pätevä, kapulan painavuudelle ei mitään voi mutta parhaansa se tekee. Muutamia perusasentoja, L pysyi hiljaa, hienoa. Liikkeestä seisomista, aluksi meinasi tepsuttaa takajalkaa, niistä huomautus eikä palkkaa, lopetin pariin onnistumiseen. Luoksetulo tehtiin myös ja L sai syödä nakkia puomilla. Lopuksi leikkiä ja fiilistelyä, Lilillä oli hauskaa.

Ramolle perusasentoja ja erimittaisia seuruita, olin tyytyväinen ja kummissani, kun sujui niin hyvin tauosta huolimatta. Johtopäätös: pitäisköhän pitää useammin näitä ”pitkiä” treenitaukoja. Oikealle käännöksiä ja kaartamisia hinkattiin vähän enemmän. Luoksetuloja: taas kun jätin koiran, peppu keinui minkä kerkisi. Palasin palkkaamaan ja varsinainen luoksetulo tehtiin niin, että Gabi piti koiraa (ja R väisti Gabia aika paljon elikkä näitäkin voisi treenata…). Mun pitää nyt oikeesti treenata sitä odottamista tuon kanssa, luokse tulemisen se kyllä tällä hetkellä taitaa. Eli pelkkiä koiran jättämisiä ja takaisin palkkaamaan palaamisia.

Liikkeestä jääviä tehtiin, istu ja maa oikein hyvät, maa nopea, suht suora ja kutakuinkin heti alas asti, hyvä Rampe! Seisomisessa otin käsiapua mukaan ja neitokainen ei olisi malttanut pysyä paikallaan. Eli seisomisessa pysyminen treenin alle. Sama juttu hyppy+seisossa, joka muuten on hanskassa. Lyhyt paikkamakuu, oli hyvin.