Viikonlopun viinanhakureissu meni kaikin puolin hienosti. Lili oli to-ma Marilla, eli hain sen tänään pois. Oli varsin iloinen, kun mut näki mutta ei sillä kiire ollut Marilta poiskaan eli kivaa oli ilmeisesti ollut. Ekana yönä oli vähän ollut levoton mutta sitten kotiutui täysin. Aivan loistavaa, että on noin kiva ja luotettava hoitopaikka.

Ramona asusteli kotona Tuukan kanssa, hyvin oli heilläkin mennyt. Pia kävi Ramoa moikkaamassa lauantaina ja toi meille uuden säkin ruokaa. Pian mukaan R ihan hyvän kokoinen, korvat pitäis edelleen fiksata, täytyy nyt aktivoitua tuolla saralla.

Meillä kaksijalkaisilla oli oikein hauska Tallinnan reissu, posket vieläkin kipeenä kaikesta nauramisesta :-) Mukana meidän lisäksi kaasot Lissu ja Liinu siippoineen. Omia hääjuomia siis haettiin, the Päivä on 9.8.2008.

Viime viikon kiireiden takia jäi koirien treenaaminen vähän vähemmälle, tänään alkaa taas uudella innolla ;-)