Viikonloppuna elämä näytti nurjan puolensa, kun lähipiirissä sattui tosi ikävä onnettomuus. Toipuminen siitä kestää tosi pitkään. Koirista on ollut iso apu, pitävät kiinni arjessa ja normaalissa elämässä. Ja lohduttavat muutenkin. Välillä ei ole ollut yhtään myönteistä ajatusta mielessä – vain koirien touhujen seuraaminen on tuonut vähän valoa tilanteeseen.

***

Koirien elämä (ja meidänkin tietysti pakosti) kuitenkin jatkuu, ja niiden touhuistahan täällä pääasiassa tarinoidaan, joten…

Ramonan verinäyte ja silmäpeilaustulos lähetettiin loppukesästä Hannes Lohen kaihigeenitutkimukseen. Tulokset saatiin alkuviikosta, Ramona ei kanna sellaista kaihigeeniä, joka oli tutkimuksessa kyseessä. Täällä lisätietoja tutkimuksesta. Hieno tulos joka tapauksessa.


Tänään heti töistä palattuani päätin lastata koirat autoon ja mennä tottistelemaan. Mentiin pallokentälle

Ekaksi Lili. Tehtiin merkkiä piiitkästä aikaa. Pääasiassa melko läheltä. Aika kivasti L sen muisti, opastin kädellä vielä suurimmaksi osaksi. Jos ei käsiapua, L tuppasi menemään musta katsottuna vähän merkin oikealle puolelle. Koitin pitää tarkasti kiinni siitä, että naksu ja palkka tuli vaan siitä, kun L oli suoraan merkin takana. Merkiltä tehtiin sitten ohjatun suuntia ihan kapuloilla. Kaksi toistoa. Molemmilla jätin Lilin seisomaan merkin taakse ja kävelin viemään kapulat oikealle ja vasemmalle ehkä reilu 5 m koirasta. Haetutin molemmilla kerroilla sen, jonka olin ekana vienyt. Tokalla kerralla kapulat oli metrin, pari Lilin takaviistossa. Tosi hienosti meni, L haki molemmilla kerroilla innokkaasti ja vauhdilla oikean kapulan ja jopa toi sen mulle suht suoraan ja aika tiiviisti. Hieno koissu!

Vähäsen paikallaan täyskäännöksiä, meni kivasti. Muutaman askeleen seuraamista + täyskäännös + seis. Sujui paremmin kuin ennen, L ei jäänyt liian eteen.

Sitten tehtiin liikkeestä jäävät. Palkkana lähinnä lentävä patukka ja riekut. Istu ja maahan meni hienosti, seisomisessa tarjosi ekaksi istumista. Hinkkailtiin sitten liikkeestä seisomista useaan otteeseen, sujui hienosti. 

Paikkamakuu. Tein eka ihan lyhyen siten, että olin näkyvillä ja pidin Lilin ihan vähän aikaa makuussa. Kävin palkkaamassa ja vapautin ja laitoin uudestaan makuuseen. Kävelin suoraan piiloon, jossa olin minuutin. Kävin palkkaamassa ja suoraan siitä uudelleen piiloon, jossa olin pari minuuttia. Hyvä tyttö!

Sitten tehtiin parit eteenmenot. Jätin namipurkin Lilin nähden kentän toiseen päähän ja mentiin yhdessä toiseen. Vähän hetsasin, hienosti lähti, juoksi täysillä ja suoraan. Toisella kerralla jätin samaan kohtaan toisen namipurkin Lilin huomaamatta. Yhtä hienosti lähti ja juoksi, tiesi mitä teki.

Luoksetulon pysäytyksiä lähinnä lentävällä namilla ja pallolla. Tosi nopsiakin saatiin, parani loppua kohti.



Ramonan kanssa paljon leikkimistä iki-ihanilla patukoilla. R on niin liikuttava, kun se tykkää niistä patukoistaan niin paljon. Nyt on ihan kunnon taistelua ja ääntäkin välillä, ote parantunut huomattavasti parin kuukauden sisällä. Tehtiin perusasentoja ja niissä vähän pidempää kontaktia, hienosti meni. Yhtä, kahta askelta, kivasti menivät nämäkin. "Seuraamista" vauhdista muutamia askelia, tosi kivasti meni, tässä selvää edistystä. Pidän tosi lyhyinä ja kivoina, palkkailen namilla ja välillä patukkaleikillä, R tykkää.

Istumisia, ovat kyllä ihanan ripeitä. Muutama maahanmeno, joista palkaksi lentävä patukka. Paikkamakuun alkeita: laitoin istumisesta maahan (namiavulla), Paikallaan-käsky ja itse ylös ja pari askelta poispäin koirasta, takaisin koiran viereen, naks ja nami. Hienosti pysyi.

Pari eteenmenoa safkapurkille, menivät hienosti. Yksi vauhdikas luoksetulo loppuun ja narupallon viskontaa useita kertoja.

Tosi kivasti kentällä näki treenata, vaikka siellä ei ole valoja. Kuuteen asti oltiin kentällä, ihan vikat hetket vaan alkoivat olla vähän hämäriä. Oikein hauska treeni molempien kanssa. Ihanat koissut meillä :-)