Jussia juhlittiin tänä vuonna omalla mökillä. Koirat kirmasivat pihalla 3,5 päivää ja olivat kaupunkikoiraparat eilen kotiin palattuaan vähän voipuneen oloisia. Torstaina kävin niiden kanssa juoksemassa heti kun päästiin perille. Olipahan taas ihanaa juosta rauhallisissa maastoissa, ristin sielua ei lenkin aikana nähty. Vaikka muutoin oli taas aika karseeta juosta tauon jälkeen…

 

Mun äiti on allerginen elukoille, joten koirat on meidän mökillä aina ”valtaisan päärakennuksen” erillisessä siivessä eli jälkeen päin rakennetussa lisäosassa. Ovi kuitenkin meille auki ja teippi kertomassa koirille, ettei ovesta kuljeta. Aika hienosti taas uskoivat teippiä.

 

Paljon olivat myös itsekseen ulkona. Ne voi aivan rauhassa jättää pihalle keskenään, mihinkään eivät ole toistaiseksi lähteneet. Lili etenkin lähinnä päivysti ovien lähettyvillä, että milloin pääsisi sisään meidän luokse. Tai sitten kun oli sisällä, olisi ulos pitänyt päästä. Mikään ei oikein ollut isommalle neitokaiselle hyvin. Mielessä jo kävi, että tekeekö juoksua, kun noin omituiselta vaikutti. Ja tosiaan, molemmat tod.näk. aloittavat juoksunsa tässä seuraavan kuukauden sisään. Ramo käy vähän tutkiskelemassa pihapiiriä laajemmalti mutta lähellä sekin pysyy. Ainoa mikä pelottaa, ovat kyyt, joita joskus on pihapiirissä nähty (vähän onneksi kuitenkin). Nyt kuitenkin säät oli tässä mielessä suotuisat (kylmää ja märkää), joten en kamalasti asiasta stressannut.

 

Aattona suunnattiin järven toiselle puolen ystäville kylään, koirat mukana, viettivät käytännössä koko illan ulkona. Hauskaa oli ja öinen kävely omalle mökille teki terää = seuraavana aamuna jaksettiin/pystyttiin lähteä tallaamaan jälkeä.

 

Pe–su tehtiin tosiaan molemmille peltojäljet per päivä. Löydettiin kesantopelto, jonka reunoille oli hyvä tehdä peltojälkeä. Lili teki yllättävän rauhallista työtä ja malttoi syödä namppoja jäljeltä. Simo oli etukäteen ajatellut, että jälki on karseeta kouhkaamista eikä L malttaisi syödä murun murua. Frolicit kuitenkin kelpasivat. Kulmat menivät järjestään aika hyvin. Lili helposti tekee niin, että namin syötyään se koittaa spurtata nopemmin eteenpäin. Simo koitti himmailla menoa ja ajoittain onnasi suht hyvinkin.

 

Ramon jäljet oli 270–290 askelta pitkiä, nami joka askeleella, ei kulmia. Eka jälki oli sairasta rynnimistä aluksi, ääretön kiire oli neitokaisella eteenpäin. Estin sitä kouhkaamasta ja yllättävän vähän otti häiriötä estämisestä. Rauhoittui vähitellen ja kolmas jälki oli jo selvästi parempi. Ekalla jäljellä tuppasi jäljestämään ainakin osan matkaa vain ”toista jalkaa” ja tein kaksi seuraavaa jälkeä askeleet suoremmassa linjassa ja se auttoi, keskittyi vielä paremmin. Aluksi R ei tykännyt ollenkaan, kun jälkiliina meni vatsan alta mutta tokalla ja kolmannella jäljellä tämäkin sujui jo aika hyvin.

 

Malttoi aika hyvin syödä nampat jäljeltä ja teki tarkkaa työtä. Tarkoituksena oli Ramolla saada muistutusta jäljestä ja ottaa vähän askelta taaksepäin, jotta ei tule epävarmuuksia. Viimeksi kun jälkeä ehdittiin tehdä (liian pitkä aika sitten), se oli epävarmana ja merkkaili jälkimerkit jne. Nyt ei mitään sen tapaista esiintynyt, varmaa jäljestystä ja keskittyneen oloista tekemistä.

 

Ramolla oli joka jäljen päässä keppi, josta Cesaria palkaksi. Hyvin nousivat kepit ja tuntui hyvältä tavalta lopettaa jälki.



Tänään ei puuhattu oikeastaan mitään muuta kuin siivottiin kotona. Ja koitettiin ilmoittaa Liliä voittajan jälkikokeeseen. Eipä onnistunut, taaskaan. Huoh. Tuntuu aika mahdottomalta tuo näillä leveyksillä.