Pe käytin siis Ramon lonkka- ja kyynärkuvissa. Kennelliittoon lähtivät lonkat A:na ja kyynäret 0:na. Silmät peilattiin samalla myös, terveet ovat edelleen. Toivottavasti saadaan ennen joulua Kennelliitosta lopulliset tulokset, ettei hirmu kauaa tarvitse jännittää. Normaalisti niin rohkeaa Ramoa vähän jännitti silmäpeilaus, mutta nätisti antoi lääkärin härveleineen tutkia silmät. Illan penska oli sitten tietysti ihan tokkurassa eikä eilen myöskään mielestäni ollut täysin oma itsensä, missä ei mitään ihmeellistä tietystikään ollut.

Ramo saikin sitten ottaa myös lauantain ihan rauhallisesti. Lili & Simo kävivät esinetreeneissä. Hyvin oli Lili esineet löytänyt, Simo nostatti kolme esinettä. Lili toi vielä bonuksena yhden merkin, mikä ei tietty ollut ihan toivottava juttu. L oli pidempään etsinyt yhtä esinettä ja kun se oli tarkentanut suht oikeaan paikkaan, Simo oli kehunut koiraa - joka nappasi sitten ruutumerkin puusta ja toi sen.

Illalla käveltiin Simon systerille kylään. Pian 3 vee kaksostytöt olivat koirista aika intona ja Ramosta huomasi, että sitä vähän ärsytti. Ehkä doupit vielä vaikuttivat sen oloon tms. Pääsi penska sitten sohvalle kauhukakaroita karkuun.

Tänään Rara pääsi sitten jo hommiin, kun 8.30 oltiin pirteinä (not...) Halkolammella hakutreeneissä räntäsateessa ja viimassa. Päätin ottaa Ramolle lyhyen treenin siltä varalta, että vielä olisi perjantaisella rauhoituksella vaikutusta. Neiti oli kuitenkin tosi pirteä ja innoissaan ja teki tosi hyvän treenin. Olosuhteet oli inhottavan märät mutta tuulta oli ihan kivasti, joten ilma liikkui. Maasto oli vähän haastava: vasurissa oli puolivälissä etulinjaa pieni kalliojyrkänne ja siinä kaatunut puu, oikealla puolestaan samoin kallio ylöspäin ja etuviistoon johtava polku, joka vei monen koiran piston vinoksi. R kuitenkin selvitti nämä hienosti. Vasurissa kiersi takakautta kaatuneen puun ja teki hienon piston suoraan ukolle, pari haukkuakin tuli, kun Kirsi hetken odotti ennen palkkausta. Oikealle samoin hieno pisto ja reilu viisi haukkua, Tiina ukkona.

Kati oli sitä mieltä, että ens kerralla voisi ottaa jo vähän pidemmän haukun ekalla ukolla. Molemmilla ukoilla R oli ukolle tullessaan ollut vähän sen näköinen, että mitäs hittoa nyt pitikään tehdä, kun ukko ei palkannutkaan suoraan. Herneet kuitenkin kohtasivat ja haukku alkoi molemmilla aika pian. Tosi jees oli nyt huomata, että maasto ei ohjannut Ramoa kuten melkein kaikkia muita, vaan R teki suorat pistot. Tokalla ukolla R oli palkkauksen jälkeen vähän sitä mieltä, että ei tää nyt tähän voinut loppua ja olisi jatkanut hommia eikä Tiinan narupallo saanut sitä hirveesti leikkimään. Varman päälle kuitenkin helppo ja lyhyt treeni.

Treenien jälkeen vielä haukutettiin Ramo, ukkona Merja. Tosi kivasti haukkui. Sarjat 20, aloitus, 30, 10.