Eilen ennen pentutreenejä treffattiin Hilkan ja Jekku-esvesin kanssa. Kivasti penskat leikkivät, R koitti vähän kurmuuttaa pienempäänsä, vaikka Jekku on siis vaan ihan pikkasen Ramoa pienempi. Treenien jälkeen treffattiin vielä Gabi ja Scifi, taas hyvät leikit. Scifi osaa leikkiä tosi kivasti ja R on selvästi ihan fiiliksissä sukulaispojasta :-) Muutenkin pyörittiin taas skeittipaikan vieressä ja ihmeteltiin ääniä ja hyppiviä poikia.

Simo ja Lili lenkkeilivät keskenään ja Simo toi Lilin mulle ennen treenejä. Lilin kanssa otin treenien päätteeksi vähän seuruupätkää ja henkilöryhmän. Danielaa piti vähän haistaa, siitä huomautus. Muuten aika hyvä. Liikkeestä maahan, aika hyvä myös. Luoksetulon eteentuloja ihan lyhyellä matkalla, suht hyviä. Sitten otettiin paikkamakuuta Gabin treeniporukan läheisyydessä. Myös skeittaajien äänet kuuluivat välillä siihen, Lilihän ei todellakaan skeittaajista tykkää. Hienosti kuitenkin pysyi makuussa. Otin lyhyitä pätkiä, palkkasin hyvästä kontaktista ja rauhallisesta olemisesta. Sitten ruutua. Tässä samoin sävelin kuin aiemmin. Pari kertaa L taas tuntui olevan pihalla. Voisin vähän muokata tätä treeniä ja pistää välillä lelun ruudun taakse. Jos sillä saisi vähän vaihtelevuutta tähän ja jotenkin ideaa Lilille paremmin perille... Luoksetulon pysäytyksiä entiseen tyyliin. Noutoja: ensin kapulan luovutusta läheltä, sitten pari kokonaista noutoa. Ihan hyvin, vauhti olisi tosin voinut olla vähän kovempi. Otin loppuun pari silleen, että juoksin välissä karkuun ja /tai otin riehunarupallon esiin, kun L oli tuomassa. Tuli vauhtia lisää.

Illalla käytin vielä Ramon suihkussa, ihan vaan harjoituksen vuoksi. Hyvin meni. Alussa tosin R yritti karkuun mutta kun tajusi namit, mikään ei enää häirinnyt.

Tänään käytiin Ramon kanssa pitkä lenkki Lepuskin ympäristössä. Osaksi meluisien teiden varsilla, osin metsässä vapaana ja sitten mentiin taas urheilupuistoon vähän pyörimään skeittaajien ja futaajien läheisyyteen. Eivät juuri kiinnostaneet Ramonaa. Bussilla kotiin, ei ongelmia. Simo ja Lili omalla lenkillään, kävivät Perkkaalla Simon vanhemmilla, joten Lili sai pitkästä aikaa kaiken huomion ;-)

Ramona on selvästi äänille herkempi kuin Lili. Se reagoi usein äkillisiin koviin ääniin, kuten auton äänitorveen ym. Ei kuitenkaan sinänsä pelästyy, vaan hätkähtää ja kääntyy katsomaan, mistä ääni tuli. Toipuu kuitenkin hätkähdyksestä tosi nopeesti ja häntä heiluen reippaasti jatkaa touhujaan. Tosi hyvä, että on paukkutreeni aloitettu jo!

Leena