Eilen jäi tottikset väliin, kun meikäläisellä meni niin hermot tuohon eläimeen. Oltiin menossa treenaamaan, kun päätin oikaista yhden pikkuisen metsän läpi, jotta L saisi vähän lämmitellä vapaana juostessaan. No, neitokainen siinä pomppi hetken lähistöllä ja sitten jäi mun jälkeen ja kun kurkkasin taaksepäin, siellähän se mussutti jotain isoa köntsää suussaan. Kutsuin sen luokse, ei mitään reaktiota. Pelkäsin jo pahinta ja örähdin sille, että päästäisi herkkupalastaan irti. Ei mitään reaktiota. Lähdin kävelemään pois päin ja huusin hetken päästä uudelleen - vihdoin L suvaitsi tulla luo. No, pelko osoittautui todeksi, kun haistoin sen suuta: ihmisen jätökset ilmeisesti menneet parempiin suihin. Jestas, että meni hermot. Ärsytti niin paljon, että jätin tottikset väliin. Ei siitä ois mitään tullut, kun olin niin huonolla tuulella. Käveltiin sitten suoraan kotiin, enkä usko, että Lilille jäi epäselväksi, että olin huonolla tuulella. Sinänsä ei ehkä fiksua toimia noin; tuskin L tajusi, mistä mä olin vihainen. Mutta en vaan voinut itselleni mitään - kun ne hermot menee, niin sitten ne on hetkeksi menneet. Perhanan koira!

Käytiin iltalenkki kolmisteen Painiityssä. Lunta sen verran maassa, että nähtiin ihan hyvin ja L sai juosta vapaana. Muutaman kerran pyysin Liliä taas sen vähän kauempana ollessa menemään maahan ja parin hudin jälkeen alkoi onnata. Tätä kannattanee tehdä niin, että aluksi pyytää sen maahan lähellä pari kertaa, jotta se muistaa, mistä on kyse, ja sitten vasta kauempana ollessa.

Leena