(Siltä varalta, että joku muukin tänne vielä eksyy: treenattu ollaan välillä enemmän välillä vähemmän, mutta kirjanpito on ollut heikkoa. Totesin, että koitan taas, jotta pysyy vähän mielessä, mitä on tehty ja miten. Katsotaan, miten keritään treenata, mutta koittaisin vielä tän vuoden puolella päästä Rampen kanssa jälkokeeseen, jollei mitään megaongelmia ilmene.)

La 1.9. esineet. Technopoliksen vieressä. Kaatosade. Molemmille täyskokoinen ruutu, jossa 5 esinettä, joista nostatin 3. Koirat olivat hoidossa viikon, hain suoraan hoidosta treeneihin.

Lili: Oli rauhallisempi kuin yleensä, ei kaahottanut täysillä ruudussa. Ekan esineen taisi löytyä suht nopsasti. Puuhasteli takaosassa aika paljon ja siinä, mistä eka esine löytyi.

Ramo: Bongasi merkkejä oikein olan takaa. Oli epävarma, ei tehnyt ihan loppuun saakka hommia. Kaksi esinettä löytyi varmaan säädetyssä ajassa, vikaa sai etsiä huolella. Into kuitenkin lähetyksessä aina hyvä, jaksoi tehdä hommia. Epävarmuus iski kuitenkin ruudussa, oli useaan otteeseen selvästi hajulla, muttei malttanut/rohjennut tarkentaa ja tehdä loppuun asti. Hyvä tsemppi kuitenkin loppuun saakka, työvoitto kun vika esine löytyi.

Ma 3.9. toko. kaupungin konevarikon parkkiksella.

Lili: Seuraamista ensin ja perusasentoja, hyviä olivat, ei juuri poikittanut edes (!) ja oli suht hiljaa (!!). Kehuin koko ajan, kun korjasi asennon paremmaksi. Kaukot. Ei muistanut miten noustaan makuusta istumaan, tuppasi nousemaan seisomaan koko ajan (hohhoijaa). Muisti palautui ja tein vähän pidemmällä välimatkalla. Luoksetulon pyssäys seisomaan, ihan jees, ennakoi jonkin verran ekalla. Ruutu. Vein nampan ruutuun ja lähetin, sen jälkeen lähetin ilman namppaa ja pallopalkka, yllättävän hyvin. Kivaa oli. Mutta ekan kerran tuli näiden ja la esinetreenien yleisilmeen perusteella sellainen olo, että Lili ei oo enää ihan nuori :( Vauhti ja kaahotus aavistuksen aiempaa vähäisempiä. Toisaalta voi olla joku vaihekin vain, toivottavasti ennemmin niin.

Ramo: Kävi kuumana Lilin tekiessä. Aluksi pitkä seuruu ja heti perään liikkeestä istu. Ihan loisto ilme! (Paitsi että istumisen seisoi, mutta se oli mun oma moka.) Muutama liikkeestä seiso, olivat hyviä. Sekaisin eri jääviä, olivat hyviä ja kaikki taisi mennä oikein. Luoksetulon pyssäys seisomaan, tuli suht hitaasti ja meinasi ennakoida. Otin läpijuoksuna pari ja sitten pysäytyksen kanssa pallolla. Ruutu. Ihan villisti hetsasin vähän ja (tätä tehty viimeksi todella kauan sitten) ja lähetin. Lähti innolla ruutuun päin, jäi ensin ruudun eteen, sitten vasemman etutötsän taakse, sitten hakeutui keskelle. Siihen palkka. Näitä pari ja teki abaut samalla tavalla. Vikalla taisi mennä suoraan keskelle. Tosi hyvä ilme koko treenin. Innokas pieni koira!

Ti 4.9. juoksemassa. Reilu 8 km perusmaisemissa. Koirat lähillä kiinni, liikaa liikennettä.

Tottis ke 5.9. uimahallin vieressä.

Lili: Ääntelyä paljon enemmän kuin ma. Varsin häiriöinen treenipaikka: toinen ryhmä lähellä treenaamassa, rakennustyömaan mölyt, paljon muita ulkoilijoita. Tuomarin tervehtiminen Rosson kanssa, ihan ok. Seuruu + hlöryhmä, ääntä lukuunottamatta teki hyvin. Tosin: perusasennossa nostaa Seuraa-käskystä peppuansa. Jääviä: istumisen seisoi (hohhoijaa...), muuten hyvin. Hyppynouto, ei ongelmia. Kaukoja: tuppaa vaan nousemaan nyt makuusta seisomaan, äääh. Paikkamakuu Rosson treenatessa. Olin itse näkyvillä ja suht lähellä. Vaihtoi lonkkaa muutaman kerran, muuten hyvä.

Ramo: Tuomarin tervehtiminen alkuun. Pitempi seuruu ja hlöryhmä, oikein hyvä. Jäävistä ensin istu (jonka TAAS seisoi ekalla) ja sitten maa. 2 kg nouto, tosi hyvä. Kapulan painon takia vaan teki pienen mutkan paluumatkalla, mutta nappasi kerralla hyvällä otteella kapulasta. Hyppynouto. On taas karkaamassa koko ajan. Myös pieni intoääni taisi lähteä käskyn jälkeen, kuten tasamaassakin. Tokalla kerralla sai etsiä kapulaa tosi pitkään nurmikosta. Sinnikkäästi etsi, jopa esteen tältä puolelta, ja löysikin ja palautus hieno. Jääviä sekaisin, hyvin teki. Kaukoja vähän lopuksi, mutta oli liian intopiukeena ja ehti kolmeen kertaan vaihtaa asentoa, ennen kuin ehdin kehua/palkata. Intoa oli tänään hyvin ja melkeinpä nousevasti loppua kohden.