Tänään olin kotona lukemassa, naksutreeniä päivän mittaan. Ramolle perusasentoa + askelia siitä. Vähensin vasemman käden namiapua huomattavasti ja sujui silti kivasti. R tarjoaa jo hyvää paikkaa mielestäni. Yhtä, kahta ja kolmea askelta eteenpäin, kivasti menivät nämäkin. Istumista ja kapulan pitämistä myös. Kapulan kanssa tehtiin myös niin, että istuin jakkaralla ja annoin kapulan Ramolle suuhun ihan itseni lähellä. Ihan kivasti meni, tarjolla oli hyvää palkkaa (koiranmakkarapalasia). Lilin kanssa kaukoja istu-maa, joissa jotenkin tökki kummallisesti. Tässä pitäisi ehkä pitää taukoa; kyllä se sen osaa ja turha hinkkaaminen vie vaan huonompaan suuntaan. Lilin kanssa myös askelsiirtymiä ja esim. täyskäännöksiä paikallaan molempiin suuntiin. Kaukoissa tajusin sen, että lelu-/riekkupalkalla tekee paljon paremmin, nopeammin ja keskittyneemmin liikkeet. Sitäpä siis tästä lähin...

Aloitettiin Lilin kanssa myös parveketunnaritreeni. Tein niin, että laitoin mun hajuisen kapulan ja hajuttoman toistensa läheisyyteen ja päästin Lilin remmissä niiden luo. Ekaksi meinasi ottaa vaan minkä sattuu, oli aivan intona touhusta. Estin kuitenkin remmillä turhan intoilun. Vähitellen alkoi rauhoittua ja vikalla haistoi selvästi (nopeasti mutta kuitenkin) väärää kapulaa, “hylkäsi” sen ja toi oikean. Tästä iso palkka ja juhlat ja lopetettiin siihen. Palkkasin siis aina oikean tuomisesta ja kielsin, jos rynni haistelematta väärälle. Hmm. Katotaan, mitä tästä tulee. Kun sen vaan saisi tajuamaan, että juju on haisteleminen eikä minkä tahansa tuominen…

Simo kävi Lilin kanssa lääkärillä otattamassa tikit pois. Haava oli parantunut hyvin, nyt pidetään siinä vielä suojana ainakin muutama päivä liimateippisidettä, kun ulkoillaan. Mentiin sitten kunnon lenkille vielä illalla, pääsivät koirut riekkumaan. Ja voi sitä riemua, kun Lili sai juosta! Aivan non-stoppina vetivät toistensa perässä sen tunnin kun lenkkeiltiin. Ja Lili myös haukkui sen tunnin…

Ja ai niin: remmilenkit Ramonan kanssa lumikelissä on aivan jotain järkyttävää. Neiti on niiin intona lumesta, että rauhallisesta remmireippailusta ei tule yhtikäs mitään.