Kotitreeniä on tällä viikolla ehditty vaihteeksi ottaa ihan kivasti. Lilille kaukoja, lähinnä s-i-s ja s-m-s. Alkaa sujua jo hissit tosi kivasti, kun oon tarpeeksi lähellä. Hinkkaillaan tätä nyt vaan sinnikkäästi lähellä ja sitten pikkuhiljaa etäisyyttä. Askelia myös ollaan treenattu. Tajusin tänään ottaa patukkapalkan sisälläkin mukaan ja johan tuli intoa! Meillä vaan eteisessä (jossa treenataan ison peilin takia) ei ihan hullua leikitystä mahdu harrastamaan mutta Lilin mielestä tarpeeksi näköjään kuitenkin. Ramon kanssa kosketusalustaa, kapulan pitoa ja luovutusta, kaukoja (s-m-s) ja pepputreeniä oikealle. Edistystä kaukoissa ja pepputreenissä, myös kapulan pito tullut varmemmaksi ja kapulatouhut kivemmiksi.

Aamupäivän vietin Kauklahdessa pk-piirinmestisten tottiskentällä henkilöryhmässä :-) Oli kiva kattella voittajaluokan tottiksia, opettavaista! Oli sekä ei niin vakuuttavia (yllättävän monta) että oikein hienoa suorituksia. Parhaiten mieleen jäi mudi-belggari-pari, joiden molempien meno oli kivan näköistä ja jotka molemmat saivat hyvät pisteet. Siinä jäivät sakemannit selvästi jälkeen. Parhaat pisteet mun näkemistä tottiksista sai riiseni (97 p. muistaakseni), jonka nimeä en valitettavasti ehtinyt selvittää. Tosi hienon näköistä menoa. Yleisesti ottaen taas yllätyin, kuinka ponnettomilta osat suorituksista näyttivät. Tai siis itse en kisaan menisi, jos oman koiran seuraaminen olisi matkalaukkumeininkiä (ei kontaktia käytännössä lainkaan, voimattoman näköistä menoa). Treeni-intoa tuli kyllä itselle taas piiru lisää!

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Illalla mentiin tänään Uusikseen eka treenaamaan ja sitten Vanessan ja Justuksen kanssa lenkille. Lili ekana hommiin. Vietiin ihan ekaksi yhdessä eteenmenopalkka. Lili malttoi jättää sen hyvin ja keskittyi hyvin treeniin välissä. Tehtiin lyhyitä seuruita patukkapalkalla ja täyskäännöksiä. Tk:t oli eka taas vähän vajaita mutta sitten tajusin yhden pienen mutta varmaan merkittävän jutun: oon varmaan aiemmin vilkaissut Liliä silmäkulmasta just ennen täyskäännöstä ja kun sen tein nyt vahingossa, tuli täydellinen tk. Pienestä kiinni, koitan muistaa tuon pienen mutta merkittävän avun vastedes. Sitten tehtiin juoksusta maahanmenoa pari, taisivat olla aika hyviä.

 

Luoksetulon loppuasentoa tehtiin muutaman kerran patukka leuan alla ja sitten pari kokonaista luoksetuloa perään. Kiloisen kapulan tuonteja, hyvä vauhti! Sitten se eteenmeno, joka oli tosi hyvä. L ei valmistavassa juuri edistänyt eikä piipannut, hyvä! Sitten tehtiin toinen heti perään: ei palkkaa kentän päädyssä, huusin Lilin maahan. Meni loistavasti! Eteni aivan täysillä ja suoraan ja meni ekalla maahan ja vieläpä aika nopeasti. Vielä yksi em perään, Lili näki, että jätin patukan. Hyvin tämäkin. Rampe teki välissä ja otin vielä Lilille sen jälkeen tunnarikapulan etsimistä ruohikosta. Kivaa oli.

 

Ramona: Jätettiin yhdessä eteenmenopalkka kentän päähän. Aloitettiin seuruulla narupallopalkalla. Oikealle käännöksiä muutama. Ovat tiiviimpiä kuin aiemmin, mutta ei vieläkään musta riittävän tiiviitä. Tein pari loppuun siten, että pallopalkka lensi Ramonan menosuuntaan, jotta tulisi sopivasti kiire käännöksissä. Pepputreeniä jatketaan. Muutama täyskäännös vasuriin tehtiin myös, tuntui aika hyvältä. Liikkeestä istumista myös, oli vähän hakemista alkuun. Mun täytyy pyytää joku kattomaan, onko mulla joku vartaloapu, jonka se ottaa vahvasti. Tai sitten hidastan tai jotain, mutta tarjosi välillä maahanmenoa. Hmm. Tehtiin myös istumisia palloriekuttamisen välillä, olivat NOPEITA. Sitten pari eteenmenoa. Muisti hyvin odottavan palkan. Tehtiin vielä toinen perään, R näki, kun palkka jäi. Rampelle myös tunnarikapulan etsimistä ruohikoista, meni jees.

 

Lenkin aluksi Rara krähinöi Justukselle, kuten muillekin nuorille uroksille on tehnyt viime aikoina. Etenkin, jos Justus tuli tietyissä tilanteissa (kun olin kyykyssä tms.) mun lähelle, R koki, että J pitää ajaa pois. Hmm. Leikkivät kuitenkin kivasti muuten koko lenkin ajan. Lenkin lopuksi ammuin L&R:lle yhtäaikaa, hyvin meni. Kurikuuri kestänyt päivän ja tänään jo oli ihan erinäköistä meininkiä kuin eilen.

 

Simo tulee yöllä kotiin, kivaa :-)