Uusi vuosi meni ihan OK. Lili oli tosi rauhallisesti, Ramonakin melko. Meillä siis paukkuu aina pitkään ja kovaa, asutaan vähän niin kuin kallion juurella ja ko. kallio on aina paukuttelijoiden suosiossa.. Eli ihan kunnon jyske ja välähtely oli käynnissä melkein koko illan kuudesta yhteen.

Huomasinpa sen, että R on varmasti paljon ohjaajaherkempi kuin Lili. Ramona ei muuten tainnut ääniä sisällä ollessaan ihmetellä paitsi yhden kerran, kun itse aloin kytätä sitä mahdollista reaktiota odottaen. Mitä enemmän itse keskityin olemaan rauhallisesti ja ihan kuin ei mitään kummallista olisi meneillään, sitä oudommin varmaan koiran mielestä käyttäydyin. Luulenpa, että Ramonan kanssa saa keskittyä itse omaan ulosantiinsa ja olemukseensa enemmän kuin Lilin kanssa on tarvinnut.

Ulkona R kyllä ääniä selvästi ihmetteli, mutta ei mitenkään panikoinut eikä haukkunut, joten ihan jees meni. Kumpikaan ei päässyt pelästymään yllättävää paukkua kulman takaa tms., mitä etukäteen pelkäsin. Kuuden jälkeen käytettiin koirat vaan pihapissalla, muuten eivät ulos päässeet. Herkkuja mussuttivat illan mittaan, se piti ainakin pentusen ajatukset muualla kuin oudoissa paukuissa. Pidettiin musiikkia soimassa koko ilta, vaimensi ääniä tosi hyvin.

Käytiin tänään Uusiksessa lenkillä, aloitettiin ampumalla molemmilla. Lilin kanssa mentiin tarkoituksella vähän helpompaan eli ammuttiin Lilin etsiessä nameja, ei siis makuussa. Ramonan kanssa samaa kuin aiemmin, etäisyys paukkuun vähän pidempi. Ei reaktiota kummaltakaan.