Ei ehkä ihan niin dramaattista kuin otsikko antaa ymmärtää :-) Kirsi kävi viime viikolla torstaina hieromassa molemmat koirat ja koin herätyksen koirien lihashuollon merkityksestä – kiitos Kirsi! Ensinäkin molemmat antoivat yllättävän nätisti hieroa itsensä. Lili etenkin totesi hyvin nopeasti, kuinka hyvältä hieronta tuntui. Rampe oli vähän pidempään levoton mutta alkoivat ne silläkin silmät lurpsia, kun alkoi tuntua hyvältä.

 

Molemmilla oli sellaisia jumeja, jotka tulevat tod.näk. siitä, että kenottavat tuossa vasemmalla puolella suuren osan ajastaan. Eli seuruu aina vasemmalla jne. Ja kyllähän nuo remmilenkilläkin hakeutuvat nopeasti vasemmalle puolelle. Joten nyt sitten oikurilenkkeilyä. Ja muutoinkin tajusin, että usein meidän lenkkeily on tätä: koira ulos autosta -> katsekontakti, vapautus -> hullunrallia toistensa perässä = suoraan kylmiltään älyttömiä spurtteja. Nyt tähän tulee muutos! Eli eka lämmittelyä, sitten vasta spurtit. Ja takit päälle koirille autoon jo nyt, aiemmin oon ottanut ne käyttöön vasta selkeästi pakkaskeleillä.

 

Ramolla lisäksi alaselkä jonkin verran jumissa, samoin etureidet. Etenkin tuo selkä mua kiinnosti ja sitä täytyy tarkkailla. Reisien jumit johtuu varmaan ”normaalista” häsellyksestä Lilin kanssa, tietysti niitäkin mutta selkää etenkin täytyy pitää silmällä.

 

Sovittiin Kirsin kanssa uusi aika kolmen viikon päähän. Katsellaan sitten, onko tilanne muuttunut. Joka tapauksessa mä olen nyt itse tarkempi yllä mainittujen juttujen suhteen.

 

Hieronnan jälkeiset pari päivää koirat saivat ottaa ihan iisisti. Samana iltana huolsin niitä muutenkin, harjailin molemmat ja leikkasin kynnet ja korvantaushörhelöt pois. Tulipas niistä nättejä tyttöjä! Näköjään vois harjata vähän useemmin kuin sen kerran vuodessa. Lilillä etenkin karva kiiltää niin.

 

Loppuviikko menikin sitten koirilta aika rauhallisesti. Itse olin liesussa koko viikonlopun, Simo tahollaan myös, joten lähinnä peruslenkkeilyä koirille.

 

Eilen ja tänään otin Rampen kanssa tottista. Eilen Petikossa ja tänään Lepuskissa pikaisesti. Molempina päivinä seuruuta (hyvä fiilis!), jäävät, paikkamakuun ja noudot. Petikossa oli suojelutreenit alkamassa ja siellä me puikkelehdittiin pikku siniketun kanssa joukossa. Ärrä ei ottanut yhtään stressiä muista (mä vähän otin…) ja teki oikein hienosti. Tosin: molempina päivinä märällä (lue: täysin vettyneellä) nurmella ei Hänen Korkeutensa olisi voinut tehdä liikkeestä istumista eikä oikein mielellään maahanmenoakaan. Johtui ihan selvästi märästä maasta, koska kuivalla sujui täysin ongelmitta ja hienosti. No, enpä nyt voi alkaa tuosta natsittamaan, jotta ei mene maku koko hommasta. Mietinpä tuossa, että mikäs muu kuin valeraskaus aika alkaa olla päällänsä, joten sillä saattaapi olla vaikutusta, vaikka muutoin ei neiti ole kyllä sitä oirehtinut… Makuut meni kuitenkin hienosti, eilen tosin laski päänsä minuutiksi joskus 6 min kohdalla.

Voipi olla että kuvittelen, mutta eilen ja tänään oon ottanut nämä "uudet" lihashuolto-opit käytäntöön ja heti tuntuu paljon paremmalta. Musta itsestä siis :-) Oon pitänyt huolta, että lämpiävät ennen kuin treenataan tai rallaavat keskenään. Ihan kuin R&L leikkisivät enemmän ja painaisivat menemään lenkeillä muutenkin rennommin ja vauhdikkaammin kuin ennen. Ehkä mun silmässä ihan täysin, mutta jos on jumeja ollut ja kylmiltään lähtee spurttaamaan niin ei varmasti tunnu hyvältä. Jatketaan näin.