Keskiviikkona meikäläiseen iski oksutauti/ruokamyrkytys kesken työpäivän. Ou jee. Karseeta oli, siitä ei sen enempää…

Perjantaiaamuna oli sen verran siedettävä meininki mahassa, että lähdettiin ajelemaan Kannukseen Hansun järkkäämälle leirille. Ohjelmassa hard core -tokoilua/agitusta. Hooceetä se olikin siinä mielessä, että perjantaina treenit lopetettiin ehkä n. 23 maissa ja lauantainakin taidettiin hallilla vääntää melkein kellon ympäri. Paikalla sekä Shepmate'sin että Särkivaaran porukkaa ja guruina Juntot ja Pärssisen Pipa. TOSI paljon tuli vinkkejä ja ideoita guruilta, KIITOS kaikille kovasti!! Ja tosi mukava oli katsella kaikkien koirakoiden touhuja, hauska nähdä noin monta aussieta yhdellä kertaa + tietysti muut etevät koissut. Opettavaista isolla O:lla. Upea juttu, että Hansu jaksaa järkätä!

Simo & Lili sekä tokoilivat että alkeisagittivat, kuten minä ja Ärräkin. Rampen hammastilanteen vuoksi tehtiin lähinnä ruokapalkalla, mikä oli vähän tylsää, mutta parempi varoa, jottei herkkikselle tulisi mitään kielteisiä mielleyhtymiä. Molemmat käyttäytyivät kivasti leirin ajan, vaikka oli varmasti rankkaa niille, kun eivät ole moiseen tottuneet. Tänään on kotona ollut kyllä väsynyttä jengiä, Lilikin nukahti sohvalla syliin, mitä se ei ikinä tee. Ja meikäläisen sisälmykset ei suostu normalisoitumaan vieläkään, kiva keliaakikkomaha jaksaa protestoida aina vaan.

Tässä joitakin juttuja, jotka tokoillessa pitää muistaa vastedes molempien:
- tunnari: jos ongelmana rynniminen kapuloille, vääristä kapuloista pitää tehdä yhdentekeviä koiralle -> tehtiin tätä niin, että käveltiin koiran kanssa tunnareiden yli tms. juttuja tunnareiden vieressä, jolloin tunnarit olivat siinä mutta niistä ei tarvinnut välittää
- lisäksi tunnarissa, kuten aiemminkin huomattu, koiran pitää olla riittävän rauhallinen; rutiinit kannattaa ottaa alusta alkaen mahdollisimman koemaisiksi
- luoksetulon pysäytykset: leikin kautta!
- ruudussa erikseen oikean paikan treenaaminen ja sitten seisominen mukaan, kun paikka varma
- merkki kannattaa opettaa kiertämisen kautta
- liikkeestä maahan: Ramolla havaittiin uusi ongelma eli vino maahanmeno -> viime aikoina olin keskittynyt kyynärpään kyttäämiseen enkä ollut edes tajunnut, että asento oli vino… Avuksi gurujen neuvosta meikäläisen vasemman jalan käyttö eli käsky samaan aikaan kun vasen jalka lähtee liikkeelle, jolloin jalka ikään kuin estää koiraa vinoutumasta -> alkoi toimia näin heti paljon paremmin
- liikkeestä seiso: palkka koiran TAAKSE -> koira ei pyri eteenpäin, kun se saa aina palkan takaa
- nouto: malttamisongelmiin nampan syöttämistä vaihtelevia aikoja/määriä; ohjaaja hakee kapulan pois
- kaukot (lähinnä Lili): ne asennonvaihdot, jotka koira osaa, voi tehdä pidemmällä etäisyydellä -> palaa lähemmäs koiraa niissä, jotka ei vielä niin hyvin hallussa
- luoksetulon loppu: täytyy treenata edestä sivulle siirtymisiä siten, että ohjaajan jalat harallaan -> itse en ole tätä aikaisemmin tajunnut, vaan omat jalat on usein yhdessä, kun edestä perusasentoon siirtymisiä treenaa…
- temppuradat loistojuttu: Tytti tekee koirilleen temppuratoja, joissa siis hyppyä, noutoa, ruutua, merkkiä jne. ”sekaisin” -> koiran oppii (toivottavasti) kuuntelemaan paremmin + rutiinit rikki; ei-sanaa ei käytetä
- selkeyttä omaan tekemiseen: turhat höpötykset ym. pois ja selkeät viestit koiralle siitä, milloin tehdään oikein ja milloin väärin

Suorituksia videoitiin tosi ahkerasti, täytyy tuijotella videot läpi, minkä jälkeen lista kasvaa...

Agipuolella perusjuttuja, hyppyjä ja putkea lähinnä. S&L myös keinua, puomia, A:ta. Oli oikein kiva tehdä tätäkin, kun oli niin taitavia ihmisiä neuvomassa. (Kiitos Sari, Marjo, Pipa, Jossu ja muut!) Taas kerran pitää todeta, että olisipa niiin kiva päästä tuota agilitya harrastamaan osaavien ihmisten oppiin. Simo on ihan samaa mieltä, joten täytyisi nyt vaan lopettaa huokailu ko. lajin perään ja tehdä asialle jotain, jotta pääsisi sitä harrastamaan!

***

Hienoja tuloksia Rampen sukulaisilta: Demi-mamma vetäisi viikonloppuna kolme nollarataa agissa ja valioituminen uhkaa oikein toden teolla. Mieletöntä, onnea!! Kyllä alkaa veri tosiaan velvoittaa tuotakin lajia kokeilemaan ihan tosissaan :-) Terveyspuolelta myös sellainen mukava juttu, että Ramon Suomessa asuva puolisisko Kiri (Patchcoat Queenie) on kuvattu ja lonkat ja kyynärät terveet (A/A, 0/0) + silmät peilattu terveiksi. Hieno juttu tämäkin.