Torstain perussetti eli Talissa tottista. Rampe pääsi ekana hommiin. Nona oli kaverinsa kanssa treenaamassa myös ja ko. kaveri oli Rampelle tuomarina. Tervehtiminen sujui hyvin. Sen jälkeen käväistiin henkilöryhmässä, jossa ei siinäkään ongelmia. Sitten liikkeestä jäävät putkeen. Istuminen oli varma ja nopea, mutta kuulemma R nosti vähän pyllyään jossain vaiheessa kun kävelin poispäin. Palkka vasta maahanmenon jälkeen, kunnon palloleikit, ja neiti on täpinöissään.

 

Sitten hyppyytystä metrisen yli Simon ja mun väliä. Muutamalla kerralla osui esteeseen mutta ei yhtään niin pahasti kuin viimeksi. Otin vielä yhden patukkanoudon loppuun, se sujui hyvin. Sitten vielä kapulan nostoja ja otetta, suht hyviä. Loppuun eteenmeno, sapuska valmiina (kansi kiinni), ilman maahanmenoa. Varsin hyvä seuruu (tosin perusasennossa tuli pieni piip) ja täysillä ja suoraan pitkälle purkille saakka. Hyvä Ärrä!

 

Simo&Lili teki hommia yhtä aikaa Nonan&Masin kanssa. Ensin ilmoittautumiset ym. (myös Saimi mukana tässä vaiheessa), sitten Lili tekemään. Lyhyt seuruu, jonka aikana Nonan kaveri ampui. Ei isompaa reaktiota paukkuihin, vähän Lili tökkäsi Simon kättä kutien jälkeen. Jäävät, jotka sinänsä kaikki onnistuivat, mutta vähän oli epävarmuutta maahanmenossa juoksusta. Otti ehkä 4 askelta käskyn jälkeen ja sitten meni vähän hitaanpuoleisesti maahan. Simo kyllä juoksi tosi lujaa ja mielestäni vauhdin hidastaminen auttoi asiaa. Hinkkasivat maahanmenoja sitten jonkin aikaa. Liikkeestä seiso onnistui suht hyvin. Tehtiin niin, että palkka tuli takaa multa. Jääviä kandee varmaan nyt tehdä takapalkalla, jotta L ei hätäile Simon perään.

 

Väliin paikkamakuu Masin tehdessä jääviä ja noutoja. Lili oli varsin levoton, nosteli peppuaan ja korjaili asentoaan ja piippaili. Ei kuitenkaan noussut. Simo oli piilossa ja kävi muutaman kerran palkkaamassa välissä. Myös paukut p-makuun alussa. Ei sen suurempaa reaktiota niihin, yleisesti tosiaan oli levotonta makuu tänään. Täytyy ottaa nyt kunnon kuuri tuota paikkamakuuta. Alku on Lilille vaikea, tuntuu jotenkin epävarmalta, ”kuuluuko mun todella maata tässä vaikka iskä meni piiloon”…

 

Makuun jälkeen noudot. Ensin hyppynouto Masin kapulalla, oikein hieno. A-nouto samoin. Siinä Simon heitto meni vähän vinoon ja L meinasi kiertää mutta muisti hienosti kuitenkin, että esteen kautta takaisinkin. Tasamaanouto Masin 2-kiloisella, varsin nätti tämäkin. Reppana pieni koira iiiison kapulan kanssa. Huom: kapulan luovutuksen jälkeiset perusasennot tänään hyviä.

 

Loppuun eteenmeno, palkka valmiina odottamassa (kansi kiinni). Simo käski maahan mutta Lili totteli vasta purkilla. Tehtiin sitten joitakin erillisiä kaukomaahanmenotreenejä siten, että Lili juoksi meidän välillä. Aluksi oli vaikeaa mutta hiffasi sitten ja alkoi sujua. Ihan lopuksi vielä toinen kunnon eteenmeno läpijuoksulla aukinaiselle purkille.


Ennen kotiin lähtöä muistin (!!) treenata vihdoin niitä kapulan heittoja. Tiinan kanssa viskeltiin eri kapuloita edestakaisin. Yllättävän hyvin sujui mutta kuivaharjoittelu oli kyllä tarpeen.