Tottiksessa ollaan nyt pidetty taukoa. Vähän ollaan kotona naksuiltu maasta seisomaan nousemista (kaukoja varten) sekä kapulan luovutusta. Kapulan luovutuksessa olen käyttänyt normaalia parempaa palkkaa ja homma on alkanut sujua ripeämmin. L piippaa melkein jo kapulan nähdessään (mikä ei tietysti ole lopputulosta ajatellen hyvä juttu mutta tavoite on nyt ollut saada se innostumaan hommasta kunnolla) ja tuo sitä ripeämmin. Toki ollaan vaan kotosalla tehty. Eikä kokonaista noutoliikettä juuri lainkaan. Ulkona voisi pian kokeilla myös.

On kyllä tehnyt sekä itselle että varmasti Lilille hyvää olla tottistelematta jonkin aikaa. Ensi viikolla tosin ajattelin, että täytyisi taas aktivoitua eli alkaa treenata hyppyestettä ja A-estettä sekä noutoja.

****

Viikonloppuna otettiin viestiä Uusiksessa. Välimatka oli varmaan 100-250 m. L oli aika levoton päissä eli piippasi jonkin verran. Ei pidetty sitä kovin kauaa odottamassa. Seuraavalla kerralla täytyy muistaa Bliwit mukaan… Hyvin juoksi muuten ja palkkana ollut kissanruoka oli selvästi tosi hyvä juttu. Toivottavasti päästään taas pian ryhmätreeneihinkin.

****

Nähtiin Justusta ja Vanessaa pitkästä aikaa. Aluksi leikkivät kuin hullut, Lili räksytti, minkä ehti. Mutta sitten lenkillä ei paljoa leikitty, välillä parit pyrähdykset, mutta ei muuta. Lili taitaa olla tullut aikuiseksi, kun leikkiminen ei enää niin innosta. Katsotaan mitä sitten tapahtuu jos ja toivottavasti kun pentu tulee :-)

****

Simo kävi tänään tekemässä Lilin kanssa jäljen. Pellolla olivat, jäljellä Frolicia ja palkkana kissanruokaa. Hyvin oli mennyt, kaikki kepit nousivat ja Lili näyttää nyt todella hiffanneen sen, että keppejä siellä jäljellä ollaan etsimässä.

L