Perjantaina Hellu tuli kattomaan pentua ja mentiin Uusikseen lenkille. Muuten kiva lenkki, mutta jossakin vaiheessa jotkut pässinpäät ilmeisesti räjäytti ilotulitteita tai jotain (!!!!) metsässä melko lähellä meitä. ONNEKSI kuitenkin niin kaukana, että koirat eivät juuri reagoineet. Kolme kertaa paukkui, vikalla kerralla Lili nosti päätä vähän mutta muilla ei reagoinut mitenkään. Ja eka paukku oli melko lähellä. Tosi raivostuttavaa, mutta toisaalta tuli sitten paukkutreeniä ainakin... Oli vaan itsellä tosi inhottava olo koko lenkin, kun ei oltu varmoja missä päin paukuttajat olivat eikä oikein voitu lähteä mistään kovin kaukaa kiertämään, kun oli hämärä jo tulossa.

Lauantaina Minna ja Jani ja Lilin Justus-veli ja pieni Nuppu-pentu kävivät kyläilemässä tai siis oikeastaan käytiin lenkki yhdessä. Annettiin Lilin ja Justuksen ensin purkaa pahimmat energiansa kahdestaan ja sitten otettiin vasta pennut mukaan. Oikein kiva lenkki (tosi kiva, Minna, kun tulitte!), ja meidän parivaljakko oli kyllä aika lailla väsynyt jälkikäteen :-)

Su-aamuna käytiin penturyhmäläisten kanssa Katin ja Marjon hakutreeneissä tutustumassa. Otin itse myös Ramonan mukaan. Ramonalle tehtiin semmoinen treeni, että kaksi maalimiestä meni sitä piiloon ja käytiin ne vuorotellen etsimässä siten, että käyskenneltiin hyvin piiloutuneiden maalimiesten ympärillä kunnes Ramona sai hajun ja löysi maalimiehen. Tosi rohkeesti se heti häntä hurjasti viskoen ryntäsi maalimiehen luo. Palkaksi sai osan aamuruuasta, joten oli varmasti mieluinen palkka :-) Ideana siis se, että pentu ei löydä ihmistä näöllä vaan nimenomaan hajulla ilmasta.

Tätä voidaan keskenämmekin tehdä lenkillä. Täytyy vaan muistaa, että maalimies piiloutuu kunnolla ja kiertää vähän sivusta piiloon siten, ettei pentu vahingossakaan ala jäljestää. Ja tuuleen suuntaa tietysti kannattaa katsoa eli että pentu lähestyy maalimiestä tuulen alta.

Oli oikein kiva tutustua tähänkin lajiin, kun en sitä ole aiemmin tainnut ikinä koittaa.

Leena