Pikkuporukalla tottistelemassa Perkkaalla. Lili teki hienosti ja keskittyi tosi hyvin koko treenin. Otettiin ensin tervehtimisiä pari, menivät tosi hyvin. Otettiin lopuksi siten, että tervehdittiin Marjon kanssa toisiamme ja molemmilla oli koirat sivulla. Aika hyvin meni sekin, tosin ekalla kerralla L vähän kiinnostui Essistä. Tokalla kerralla meni moitteetta.

Seuraamisia. Ekaksi L tuppasi piippaamaan. En palkannut niistä, vaan pörähdin sille ja käännyin ympäri. Auttoi, kun pysähdyin hetkeksi ja naksuilin vaan kontaktista. Henkilöryhmä meni hyvin, mutta käännöstä oikealle pitäisi vähän tiivistää omasta mielestäni. Kati ja muut olivat sitä mieltä, että piippaaminen on vähentynyt. Täytyy nyt vaan tarkasti kattoo, ettei palkkaa silloin kun tulee piippausta. Vielä selkeämmin voisi Katin mielestä tehdä niin, että kun L piippaa, pöhähtää sille ja kääntyy muualle ikään kuin tekemään omiaan. Jolloin tulee selvä ero (hyvään) suoritukseen.

Liikkeestä istumista. Meni tosi hyvin. Istui nopsasti eikä tehnyt yhtään virhesuoritusta. Hienoa!

Eteenmeno. Otettiin tuttuun suuntaan ilman, että L näki, että palkkaa vietiin. Kati oli vienyt sille lelun melko pitkälle. L lähti aika hyvin ja eteni suht nopeesti, mutta kovempaakin on mennyt joskus. Lelu ei todellakaan näkynyt lähetyspaikalle ja usko olisi voinut loppua kesken, mutta L jaksoi hienosti "uskoa" ja juoksi lelulle asti. Ja vieläpä toi lelun täysillä mulle ;-) Tämä lelun tuominen on muuten kehittynyt hirveesti tässä loppusyksyn ja talven aikana. Se tuo lähestulkoon aina lelun, vaikka kyseessä olisi iki-ihana narupallokin.

Pari luoksetuloa vauhdilla, vapautin ajoissa ja palkkasin leikillä. Hienosti odotti istumisessa. Toisella kertaa Essi juoksi ihan Lilin selän takaa poikki Marjon luo ja L pysyi hienosti. Tosi hyvä homma!

Simo naksuilee Lilin kanssa kotona oikeaa ja vasenta. Katotaan, mitä siitä tulee ;-)

Leena