Maneesitreenit menivät toissapäivänä hyvin. Treenattiin kaikenlaista seuraamista. Perusseuraamista, joka meni hyvin. Ei piippausta. Liikkeestä istumista, onnistui joka kerta. Vaikka pari kertaa otettiin niin, että vastaan tuli toinen koirakko ja koirat jätettiin samaan kohtaan. Maahanmeno myös hyvin, meni heti maahan ja pysyi siellä. Liikkestä seisominen ei vielä onnistu. Kotona se osaa sen jo pelkällä käskyllä aika hyvin, mutta häiriön alla tarvitaan vielä käsiapua - ainakin alussa. No, siinäpä ainakin yksi tosi selkeä treenikohde ;-)

Otettiin pari paikkamakuuta rivissä. Lili pysyi muuten hyvin paikallaan, mutta nousi istumaan, kun tulin sen viereen. Laitoin sen mahdollisimman eleettömästi takaisin maahan ja kävelin pois ja melko pian takaisin ja palkkasin isosti, kun se ei noussut. Toisella kertaa L nousi ja tuli mua kohti, kun vierestä lähti nuori hoffi juoksemaan ohjaajansa luo. Vein sen takaisin ja nyt se pysyi hyvin.

Näillä kerroilla Lili ei juurikaan piipannut, hieno homma!

Simon kanssa mietittiin, että kannattanee nyt ottaa vain harvakseltaan sitä, että paikkamakuussa ottaa sen perusasentoon ennen vapauttamista. Jotta se ei ala ennakoimaan.

Luoksetuloja treenattiin myös. Muut muodostivat "kujan", jonka läpi koira juoksi ohjaajan luo. Tämä oli hyvä treeni Lilille. Muut eivät kuitenkaan häirinneet sitä, vaan se tuli hienosti luokse - tosin suoraan sivulle!! En tajua, mistä se tuon keksi. Seuraavalla kerralla opastin sen nameilla oikeaan kohtaan ja hyvin meni. Kolmannella kerralla ei ollut nameja apuna, mutta se tuli hienosti oikeaan kohtaan silti. Otettiin myös muutama luoksetulo vähän vaikeutetusti. Kerran siten, että koirat juoksivat ristiin - hyvin meni! Toisen kerran siten, että kaikki neljä koiraa juoksivat yhtä aikaa ohjaajiensa luo, jotka olivat samalla sivulla. Hyvin meni Lililtä - paitsi lopussa nuori hoffi tuli haastamaan Liliä leikkimään. Nappasin sen kiinni, eikä se yrittänyt lähteä uudelleen. Tämän jälkeen koirat vietiin rinkiin takapäät toisiin päin eli päät ulospäin ja omistajat kutsuivat koirat luo. Hyvin meni jälleen!

Kiva maku jäi näistä treeneistä. Lili oli rauhallisempi kuin mitä se usein on maneesitreeneissä ollut. Luoksetulojen onnistuminen yhtä lukuunottamatta oli tosi mukava juttu, samoin erilaisten liikkeiden onnistuminen, vaikka muut koirat tekivät lähellä/samaan aikaan.

Tee paremmin: Liikkeestä seisomaan jäämistä pitää nyt treenata urakalla. Samoin paikkamakuuta edellen vaan mahdollisimman usein.

Leena