Kävin aamulla juoksemassa, molemmat koissut mukana. Hyvä lenkki, tosin Painiitty oli yllättävän kurainen ja karvakasat oli pakko pestä lenkin jälkeen. Vetivät taas hurjaa rallia ja tuli kyllä hyvät kuntoilut kaikille kolmelle.

Iltapäivällä käytiin Raran kanssa vähän tottistamassa pallokentällä. Pieni koira oli taas niin taitava. Aloitettiin pepputreenillä, perusasennon paikka alkaa olla aika hyvin hallussa. Seuruuta narupallopalkalla. Liikkeestä istumista, sujui paremmin kuin viimeksi. Paikkamakuu, kävin piilossa välissä lyhyitä aikoja (maks. 10 s). Oikein hyvin pysyi ja kontakti oivallinen.

Luoksetuloja otettiin ensin ihan parin askeleen päästä ja sitten ihan oikea liike. Ekaa kertaa en antanut yhtään namikäsiapua eteentulossa ja hienosti sujui. R tuli täysillä loppuun asti ja tiiviisti ja suoraan. Otettiin heti perään vielä vauhtiversio. Tässä tehtiin liikkeestä maahan, R meinasi ensin jäädä kyynärpäät ilmaan, tehtiin uusiksi oikein.

Pari eteenmenoa sapuskapurkille ja lelulle. Niiden välissä tehtiin vähän perusasentoon siirtymisiä, nättejä nämäkin. Vauhtia alkaa olla enemmän, kun R:lle tulee luottoa omaan tekemiseen (eivät tosin vielä ole niin rivakoita kuin haluaisin). Vähän taidettiin kokeilla kaukojen istu-maata. Ripeää on, täytyy kattoa, ettei istumaan nousussa peppu ponnahda. Eteenmenot suht hyvät, pieni kaarros tokalla. Lopuksi narupallon viskontaa, kivaa oli.

Illalla tottisryhmäläiset tulivat meille viime viikolla kuvattuja tottisvideoita katsomaan. Mielenkiintoista oli taas kattella muiden ja omaa touhua nauhalta. Mun ja Raran touhut näytti aika hyvältä. Itsellä kuitenkin pitää nostaa päätä vähitellen pystyyn, aikamoisessa niskakyyryssä kuljen. Muutoin ei vartaloapuja kamalasti. Liikkeestä istumisessa R osaa paremmin, kun hidastan ja annan käskyn. Täytyy tuohon kiinnittää huomiota, ettei jatka tuota liikaa. Eli mulla pitää olla sitten hidas vauhti alusta alkaen, jotta R ei opi, että istutaan vaan hidastamisesta. Leikkiminen näytti hyvältä, R intona ja häntä pystyssä koko ajan. Muutoinkin R:n tekeminen iloisen näköistä.