Vierähtipä viikko nopsasti: Geri lähti tänään omaan kotiin. Hauskasti meni viikko, eipä Geri paljon meidän arkea mullistanut. Rampe tosin voisi olla tästä eri mieltä… :-) Viikonloppua nähdään Geriä taas. Saa nähdä, aloittaako Rampe narttuilunsa taas alusta vai onko tuoreessa muistissa vielä, ettei se G niin karsee olekaan.

Ihmeempiä ei tänään puuhailtu, meikäläisen ilta vierähti EPK:n kokouksessa. Sitä ennen R:n kanssa lenkillä luoksetulon stoppeja, liikkeestä seisomista ja palloleikkiä. Iineksen rikki mähläämä tennari on kivempi kuin ehjä ;-) Lyhyt ja kiva (ja onnistunut!) paikkamakuu pallokentän laidalla. Illalla kotona vähän maahanmenoja ja perusasentoja.

 

Iltalenkillä kävin ottamassa molemmille paikkamakuun koulun pihalla. Hienosti makasivat molemmat, aika ehkä vajaa 5 min, palkkana iltasapuskat. Ramo on alusta asti rauhallisempi kun se on makuussa Lilin kanssa kuin yksinään. Kai siinä sitten on kivempi makailla, kun sisko on samassa veneessä. Ja onpa se myös niinkin, että kun teen makuun noille yhtä aikaa, saavat käytännössä aina palkaksi kunnon sapuskat. Pitääpä ottaa R:lle nyt parempi palkka yksinkin makuuseen, josko se toisi lisärauhaa siihenkin.