Uusi parkkihalli bongattu. Käytiin tänään Nooran kanssa tottistamassa Myyrmannin parkkihallissa. Aika hyvä paikka tämäkin. Kylmähän tuollakin on muttei ihan yhtä kylmä kuin ulkona. Ja mukavat treenimusat (Myyrmannin taukomusaa ja mainoksia).

 

Lilille ensin taas tuomarin tervehtiminen. Sitten paluu pentutreeneihin eli imutusta. Seuruupaikka on sillä vähän liian edessä ja tuota nyt ainakin uskallan sen kanssa tehdä ilman, että sössin S&L:n kuvioita. Hyvinhän tuo tietysti sujui. Ja heti tuntui siltä, että paikka parani myös niissä parissa perusasennossa, jotka tehtiin. Lopuksi 2 kg kapulan nouto, joka oli aika nappi. Palautusvauhti ei ole niin päätähuimaava mutta ei se noin painavan kapulan kanssa voikaan olla.

 

Ramolle ensin muutamat perusasennot ja seuruuta. Hyvältä vaikutti ja näytti kuulemma. Käännökset olivat myös hyviä, tosin oikealle pienesti väljä. Sitten liikkeestä seisomista. Otin suoraan seuruusta, Noora naksutti, heitin palkan suoraan naksusta. Hyviä olivat kuulemma. Muutama näitä ja sitten niin, että palasin koiran luo palkkaamaan. Ekalla meinasi liikuttaa toista etutassua, sen jälkeen loput olivat tosi hyviä. Saipahan taas nauraa: näillä vikoilla R teki niin, että kun kävelin sitä kohti, se käänsi jo päänsä toiselta puolelta taakse päin, sinne puolelle jolta tulen sen viereen, kun kierrän sen ympäri. Koominen näky :)

 

Avo-kaukot vähän ex tempore. Noora oli liikkurina viistosti parin metrin päässä koirasta ja heilutteli käsiään häiriöksi. R oli tosi keskittynyt ja teki hienosti.

 

Sitten pari Iineksen mähläisen kapulan nostoa. Hyvin toimi. Ei mitään arpomista niin kuin eilen hallilla. Lopuksi tunnari. Vieraat rykelmänä, oma niiden vasemmalla puolella. Haistoi ensin omaa, sitten tarkistus vieraiden rykelmästä ja oman nappaus. Palauttaessa pari mähläystä, mitä ei ollut viimeksi.

 

Kotipihalla vielä tunnari uudestaan. Rykelmä vieraita, oma niiden takana. Haisteli taas paria väärää kunnes löysi oman, otti sen varmasti ja hyvä palautus. Kiloisen kapulan nosto, joka oli oikein hyvä! Saattoi jelppiä, että R tiesi koko iltasapuskan olevan palkkana.

Laitoin tänään vähän tiedustelua tokokokeista. Maalis–huhtikuulle olisi tarkoitus saada Ramolle useampi koe, katsotaan kuin käy. Eli tokoiltaisiin talvi ja kevät, sitten kesä ja syksy enemmän peekoota. Mistä tulikin mieleeni, että pitäisi rustata tämän vuoden tavoitteet molemmille...

 

Sain Nooralta Iinekselle vähän liian pienen BoT-verkkoloimen Ramolle testiin. Illalla kokeilin loimea sille ja hyvältä se vaikutti. Olin jo aiemmin miettinyt, josko hommaisin verkkoloimen ulkotakin lisäksi, jotta voi kotona treenien jälkeen pitää ja tietty sitten keväämmällä jos ulkotakki on liikaa.