Loppuviikko otettiin aika rennosti, itse viipotin kulttuuririennoissa to (Picassot Ateneumissa) ja pe (Almodovarin Särkyneet syleilyt). Simppa ja koirat lähinnä lenkkeilivät, paukkutreeniä molemmille myös.

Tänään vuorossa Ramonan MH-kuvaus Rottishovissa. Rotikoiden järkkäämä, lauantaina kuvattiin 8 rotikkaa, 1 bouvier muistaakseni ja meidän pikku Rampe :-) Saatiin tiistaina BH:n jälkeen soitto, että mahduttiin varapaikalta kuvaukseen. Tuomareina toimivat Riitta Liimatainen ja Mikael Laine.

Ekaa kertaa nähtiin MH-kuvaus Simon kanssa ja ehdittiin katsella muutaman rotikan kuvaus ennen Ramonan vuoroa. Kattelin huvittuneena mm. leikkimisessä käytettyjä mötiköitä enkä oikein nähnyt sieluni silmin Rampea tarraamassa rotikan limaamaan paksuun farkkupötkelöön ;-) Mielenkiintoista oli katsella muiden koirien suorituksia ja aika lailla vaihtelivat tietysti rotikoidenkin reaktiot eri tilanteissa.

MH-kuvaus on täällä selostettu auki, joten en nyt kohta kohdalta avaa, mitä siinä tapahtuu. Simo videoi kuvauksen, koitan saada videon nettiin mahd. pian. Koitan saada tänne myöhemmin myös jossain järkevässä muodossa R:n jokaisesta osa-alueesta saaman arvion.

Kuvauksen ajan R käyttäytyi aika lailla odotetusti. Oli kaikesta kiinnostunut ja häntä pystyssä veti koko kuvauksen läpi. MH:ssa on alussa ja lopussa leikkisessio, jossa verrataan koiran käyttäytymistä ennen ja jälkeen kuormituksen. Ramolla näkyi jonkin verran kuormitusta siinä, että se lähti leikkiin vähän varovaisemmin. Kuitenkin itse leikki oli abaut samanlaista ennen ja jälkeen kuormituksen. Eli jonkinasteisesta pehmeydestä tuo tietysti kertoo. R oli kuitenkin suht reipas, odotin sen ehkä kuormittuvan vähän enemmän.

Tuomari sanoi Ramonan seuraavan tosi tarkkaan mitä mä teen ja reagoivan mun pienimpiinkin eleisiin. Tähän tietysti vaikuttaa koulutus ym. mutta kyllähän Ramon perusluonnekin on miellyttämishaluinen ja laumaviettinen, jos nyt tollaisia sanoja haluaa käyttää. Koko kuvauksen ajan R piti tiiviisti muhun kontaktia ja haki multa tukea puuhilleen. Yhdessä halusi kaiken tehdä, sen näki mm. vieheellä eli oli kovasti siitä kiinnostunut ja lähdössä perään mutta sitten tyssäsi kuin seinään ja jäi kattomaan mua ihmeissään, että mitä, eikö me mennäkään, no ei sitten.

Äkkiä koiran edestä ylös nykäisty haalari (yllätysosio) sai Ärrän ihan raivoihinsa ja sille piti haukkua vielä kun mentiin uudestaan se ohi. Räminälaite (ääniherkkyys) ei sitä juuri säikäyttänyt.

Ihmisiä kohtaan se on tuomareiden mukaan avoin ja ystävällinen mutta vähän "ujo" eli pidättyväisyyttä löytyy jonkin verran. Kuitenkin täysin hyväntahtoinen eli ei minkäänlaista "pahansuopuutta" missään vaiheessa tullut esiin. Antoi toimitsijan käsitellä itseään, sieti sen, mutta ei tykännyt selvästi. Myös aaveilla tämä näkyi varsin hyvin, kun R aluksi haukkui niille vimmalla ja remmi kireellä mun edessä mutta mitä lähemmäs aaveet tulivat, sitä lähemmäs R tuli mua. Ekaksi tyyliin "pysykää poissa, mä näytän teille" ja sitten "mamma näyttää teille"... Kun menin aaveita kohti, R otti niihin nopeasti kontaktia ja oli pian hyppimässä syliin.

Laukauksiin (9 mm) R reagoi siten, että leikkiessä lopetti leikin mutta jatkoi heti. Kaksi laukausta ammutaan siis leikin aikana ja kaksi vielä passiivisuudessa. Luonnetestissä tuo olisi laukauskokematon tuomarin mukaan.

Kiintoisa päivä! Ja kyllähän sitä koiransa näköjään tuntee aika hyvin, ei juuri yllätyksiä tullut :-)