Reippahasti viikko käyntiin eli juoksua taas aamusta tänään. Oli ihan megahirveetä juosta, mun koko viikonlopun kestänyt krooninen väsymys jatkui ja lisäksi vatsassa hölskyi eilinen pitsa ja karkit. Miellyttävää. Taisteltua tuli kuitenkin juosten lenkki, tosin mun vauhti oli välillä sitä, että koirat KÄVELI vieressä ja mulkkaili mua tylsistyneenä. Ei saanut haistella mutta mamman lyllerryksen vuoksi ei oikein vauhdin hurmastakaan päässyt nauttimaan. Voi poloisia.

 

Töiden jälkeen tottistamaan Luukkiin. Ramolle luoksepäästävyys, joka oli vähän vaikeeta tänään. Heini tuli ensin tuomarina, ekalla R väisti vähän ja nousi mua kohden takajaloilleen. Otettiin pari näitä, myös Pia kävi tuomarin kerran. Ramo on niin jännä, kun eihän se ihmistä noin normaalisti väistä mutta tuossa tilanteessa se pinnistää niin hirveästi, kun se yrittää tehdä oikein eli pysyä nätisti perusasennossa ja toinen tulee häiritsemään. Jatketaan harjoituksia, siitähän se on kiinni, että se ei ole varma, miten sen pitää tuossa käyttäytyä.

 

Sitten tehtiin oikeestaan tokojuttuja. Ensin liikkeestä maahan, joka oli aika ookoo. Sitten luoksetulo, Noora käskytti. Ihan vähän oli vinossa mun edessä, muuten hyvä. Tehtiin vielä toinen siten, että Noora käskytti ja vapautus vauhdista leluun. Kolmas siten, että Noora käskytti, en kutsunutkaan koiraa, vaan palasin palkkaamaan. Liikkeestä seisomista, Noora käskytti, oikein hyvä! Tässä on treeni auttanut eli pysyy jo varmemmin paikallaan eikä ota askelia mua kohden, kun palaan koiraa kohti. Eikä ottanut häikkää käskytyksestä, hyvähyvä. Edestä perusasentoon siirtyminenkin on mennyt kaaliin aika hyvin.

 

Treenin jälkeen Noora vielä haukutti Ramon. Sarjat reilu 30, reilu 50, n. 15. Hyvin haukkui, ei ottanut mun lähestymisestä nyt häikkää. Otettiin vielä paikkamakuu kimpassa, Ramo oli jotenkin kovin levoton aluksi.

 

Sitten Lilpe pääsi vähän hommiin eli tehtiin 2 kg kapulan luovutusta ja tuomista, narupallopalkka eli narupallo lensi heti kun L tuli mua kohden kapula hyvin suussa ja laukalla. Aika hyvin teki, vauhtia suht kivasti ja kapula ok suussa.

 

Sitten vielä oli pakko ottaa vähän perusasentoja ja seuraamisia Rampen kanssa, näitä on tehty nyt aika vähän ja tosiaan Hermiökin huomautti eilen, että pidemmässä seuraamisessa pitää olla tarkka, ettei R lähde edistämään ja aukemaan, kun se nousee. Hyviä pätkiä saatiin, mun pitää vaan olla tarkka perusasennon kanssa, ettei valu yhtään eteenpäin, ja palkata tarpeeksi taakse.

 

Paikkamakuu tehtiin myös uudestaan. Jätin sapuskapurkin koiran taakse (kansi kiinni) jelppaamaan ja se toimi tosi hyvin. Voisi näitä tehdä nyt tehokuurin, jotta saisi tuon rauhoittumaan makuuseen paremmin.