Juostiin taas eilen (kamalaa). Plus puuhattiin vähän kotitreeniä (kivaa). Lilille "noutoa" ja sohvalla odottamista... Ramolle liikkeestä seisomista ja maahanmenoa, kaukoja, kapulan tuontia. Avo-kaukot sujuu jo kotona oikein hyvin, pitää nyt alkaa tehdä tuota ulkona enemmän + liikkeenohjaajan kanssa. Vähän tehtiin sitten seuraavia kaukoja eli lähinnä m-s-m. Olen nyt koiran edessä polvillani, näin sujuu aika hyvin, tosin ahneus on tuossa haaste, R ei malttaisi keskittyä nakinkaan kanssa. Täytyy otta Frolicit, jos vähän rauhoittaisi.

Tänään käytiin Ramon kanssa Uusiksessa tottista. Vein ekaksi eteenmenopalkan isolle kentälle, treenaamaan jäätiin pienelle. Tehtiin ekaksi puupuomin edetakaisin hyppytreeniä. Ihan vaan "tekniikkaa" eli juoksin koiran kanssa ja vippasin nampat pitkälle. Näytti paremmalta loppua kohden ja Ärrällä oli kivaa. Liikkeestä seisomista (hyviä!) ja luoksetulon pyssäystä (aika jees myös). Pari noutokapulan palautusta (narupalloon vauhdista, hyvin teki). Paikkamakuuseen jättöjä: ennakoi maahanmenoa pariin kertaan, muuten hyvät. Kaukot (i-m-i) "kisamaisesti", taisi sujua, oli niin hämärää, etten ihan nähnyt..

Lopuksi mentiin isolle kentälle vielä leikkimään (patukoilla!) ja R oli suorastaan tulessa. Aivan mainio fiilis. Lopetettiin eteenmenoon. Tietää jo tasan tarkkaan, mitä on tulossa virityssanasta. Valmistava seuruu oli aluksi hyvä, mutta minä urpo pitkitytin ja alkoihan se vähän keulia. Rauhoitin vähän ja lähetys ja sinne meni ja lujaa. Ei maahanmenoa vieläkään mukaan, milloinkohan sitä uskaltaisi koklaista kerran...

Kotimatkalla tallasin pari tarkkuustreeniä. Ekalla piilossa pieni puinen avaimenperä, tokalla metallinen avaimenperärinkula. Hienosti pelitti molemmat. Heti ekalla muisti hyvin homman nimen, vaikka ei olla iäisyyksiin tehty tätä. Toki näki, kun tallasin, mikä varmasti helpottaa. Etsi todella rauhallisesti ja keskittyneesti mutta ripeästi silti, hienon näköistä. Löysi esineen nopeasti molemmilla kerroilla ja palautti vauhdilla. Tokalla kävi ensin alueen ulkopuolella tarkistamassa mutta palasi suht nopeasti ja ilman mun apua. Hieno rekku kerrassaan!

Sain Ramon BH-videon ladattua nettiin, löytyypi täältä. Ja täällä kootut selitykset, jotka kannattaa lukea, jotta ei odota liikoja ;-)

Säät on olleet kerrassaan kamalat tällä viikolla ja muutenkin ankeeta. + 5 ja harmaata/sateista. Plääh. Laitetaans pari kesäkuvaa, josko piristäisivät.