Kovaa pakkasta eli minimaalisesti treeniä takana viime ja tällä viikolla. Ens viikolle onneksi lupaavat jo lauhtuvaa.

Ti
koitin ehtiä EPK:n hallille, mutta enpähän ehtinyt ja siitä suivaantuneena kävin koulun pihalla tekemässä molempien kera suht nopsat mutta tehokkaat treenit (-18 pakkasta). Lilille jääviä, erityisesti seisomista. Suht OK, maahanmeno oli hankalaa aluksi, kylmyyden vuoksi? Seisomisia takapalkalla, jatkamme niitä. Seuruuta, palkka oikeasta paikasta, ei pahempaa edistämistä, hyvä! Eteenmeno loppuun, oli aika hyvä.

Rampe. Vietiin yhdessä em-palkka ensin. Sitten seuruuta ja jääviä. Istumiset ja maahanmenot on nopeita ja hyviä, ne jätän nyt enimmältä treeniltä pois, turha niitä hinkata. Seisomista tehtiin enemmän, takapalkalla R:nkin kanssa. Edestä perusasentoon siirtymisiä, jätti aluksi vajaiksi mutta paranivat toistoilla.

Noutokapula oli niinkin kiva, että R vallan riemastui kun bongasi sen kinoksesta ja toi mulle vauhdilla. Varsinainen nouto olis pitänyt saada videolle, niin hieno se oli :) Yhtä täysillä sinne ja takaisin ja suora ja tiivis luovutus. Täytyy ottaa noita nyt eri kapuloilla muutamia kertoja ja sitten alkaa enempi sitä kiloista treenata vihdoin enemmän.

Sitten eteenmeno ilman makuuta. Lopuksi vielä "targetia" eli ruokakipon kannella namppaa ja vapautus hakemaan. Tämä viikonlopun hyppytekniikkakurssia varten. Hauskaa mennä kurssittelemaan. Lili, Joona ja iskänsä viettävät kotosalla laatuaikaa kolmisteen :)

Kaksikon karvanlähtö on raivostuttavan valtavaa. Lilillä alkaa olla ehkä jo pahin nähty mutta Rampe varistaa omaansa tasaiseen tahtiin. Ja nimenomaan varistaa; Lililtä lähtee nättejä tuppoja, jotka on helpohko vedellä irti Furmiksella, mutta Rampen yksitellen tippuva turkki on vielä ehkä hivenen hermostuttavampi. Toivottavasti pian loppuisi. Mä vihaan imuroimista ja nyt sitä on pakko tehdä ihan vähintään pari kertaa viikossa, aargh.