Aamulla kävin Lilin kanssa juoksemassa. Taas oli alku jotenkin hankalaa: L kuikusi kotiin päin ja kinnasi vastaan, kun lähdin juoksemaan. Vähän annoin palautetta ja alkoi sujua. Kun vauhtiin päästiin, meni taas hyvin. Kumma juttu, kun se alku on usein hankalaa...

***

Simo kävi perjantaina hakemassa meille gps:n jälki- ja viestitreenejä varten. Tänään lähdettiin sitten testaamaan sitä Halkolammelle. Simo oli myös ostanut Luukin alueen kartan, joka oli kyllä tosi hyvä ostos sekin.

Otettiin tähän asti pisin välimatka, joka oli gps:n mukaan 575 m. Jäin itse lähtöpisteelle, ja Simo ja Lili tallustivat toiselle pisteelle. Simo piti Liliä hetken puussa kiinni ja lähetti. L juoksi kaiketi suoraan ja kovaa :-) Aikaa kesti 1.25 min. Juoksutettiin kolme väliä, kaksi muuta menivät aikaan 1.30 ja 1.32 eli aika tasaista. Läähätys oli etenkin vika pätkän jälkeen aika kova; kuntoa pitää saada paremmaksi. Oli kuitenkin kiva huomata, että välimatka ei kyllä haitannut yhtään. L juoksi tosi innolla ja vaikka oli selvästi rankempi pätkä, kuin mitä aiemmin on ollut, se oli heti innolla lähdössä juoksemaan toiseen suuntaan. Mun päässä L oli aika kivasti odotteluajankin eli ei juuri piipannut. Palkkasin harvakseltaan hiljaisuudesta. Otin Lähellä-käskyllä lähetyspisteelle siirtymisen ja pidin 20 s perusasennossa. L oli aika kivasti hiljaa odottelun.

Välimatkaa voisi ens kerralla kasvattaa tästä jonkin verran, mutta sitten seuraava voitaisiin ottaa taas lyhyempi pätkä. Ja ens kerralla voisi ehkä myös ottaa "jäljestyspätkän" mukaan treeniin, nyt ei sitä tehty. Hyvä treeni!

Leena