Viestitreenit Histassa. Tehtiin vähän erilainen treeni eli siten, että lähdettiin tavallaan keskipisteestä kävelemään vastakkaisiin suuntiin ja juoksutettiin Liliä meidän välissä siten, että kasvatettiin välimatkaa vähän joka kerta. Välimatka ei ollut kovin suuri, ja lähetettiin Liliä melkein saman tien, kun se oli saanut palkan eli ei odotusaikaa. Palkattiin namilla molemmissa päissä. Maasto oli suht helppo, L juoksi pääasiassa polkua pitkin, mutta nousi molemmissa päissä melko jyrkästikin eli sinänsä ei ihan löysä treeni.

Hyvä että tuli vähän erilainen treeni kuin yleensä. Häiriöihmisiä oli keskivaiheilla mutta ei L niistä välittänyt. Täytyy joku kerta tehdä niin, että häiriöihminen on tavallaan yllättäen jossakin puskassa.

Treenien jälkeen riehulenkki Rusinan ja Kerkko-aussien kanssa. Tosi hienosti nuoriso leikki. L kuunteli hyvin, kun pari kertaa meinasi vähän kiehahtaa yli.

***

Kävin tällä viikolla Lilin kanssa kaksi kertaa juoksulenkillä. Tosi kiva juosta Lilin kanssa, kun se on selvästi tajunnut juoksulenkin jujun. Ei yritä juuri lainkaan haistella tms. pysähdellä vaan juoksee nätisti vierellä. Koirien ohitukset on juostessa välillä haastavia, mutta nekin meni tällä viikolla aika hyvin. L jäänyt juurikaan kuikuilemaan taaksepäin, hyvä homma.

Leena