Eilen vähän typistetty lenkki Rampen kanssa kalliolla, pari pudotetun esineen noutoa. Tehtiin pidemmällä matkalla siten, että koira näki molemmilla, kun hanska jäi. Tällä siis Ärrälle varmuutta, että se esine kyllä on siellä, vaikka matka olisi pidempi. Sitten Vermossa tottista. S&L liittyivät seuraan lopuksi ja tehtiin ilmaisutreeni L:lle, Saija oli ukkona. Hyvin toimi. Samoin ilmaisut Ramolle. Ekasta huomasin koirasta, että oli vieras ukko, vaikka ei sinänsä mitään ongelmia. Suht pitkiä sarjoja haukutettiin, vika lyhyempi. Ramolle myös pikkutokot päälle. Vein eteenmenopalkan, joka aluksi vähän häiritsi tekemistä, koska R siis tiesi palkan odottavan. Tehtiin vähän seuruuta, liikkeestä seiso, luoksetulon stoppia. Ja se eteenmeno, jossa Ärrän oli taas vaikea malttaa odottaa lupaa.

 

Tänään lenkkeiltiin R ja minä Marin & Gerin kanssa Äijänsuon märissä maisemissa. Saappaat oli tarpeen… Kunnon lenkki tarvottiin olosuhteista huolimatta – osin kyllä senkin vuoksi, että loppumatkasta kerta kaikkiaan jouduttiin tekemään uparit ja kiertämään kauempaa, koska polulla oli hankala este. Nimittäin naisimmeinen rotikkauroksensa kanssa. Neitokainen ja rekkunsa jäivät pällistelemään meitä ja me puolestaan jäimme 50 m päähän odottamaan, että kaksikko pääsisi eteenpäin. Mutta eivätpä päässeet. Naikkonen ei saanut koiraansa mitään kontaktia eikä liikettä ja pisti lopulta sitten tupakaksi. Näytti siltä, että heidän matkansa ei tule jatkumaan hetkeen, joten lähdettiin sitten takaisin päin ja kierrettiin lisälenkkiä. Mielenkiintoisiin tapauksiin sitä törmää tämän harrastuksen parissa.

 

Lenkin aikana myös ammuin koirille, Rampe söi namppojaan eikä välittänyt paukuista tuon taivaallista. Autoilla sitten vielä haukutettiin R. Neljä sarjaa, joista eka n. 50, toka suora palkka, kolmas 40, neljäs parisenkymmentä.

 

Kotimatkalla vielä pysähdyttiin läheisellä parkkiksella tekemässä pikkutokot. Luoksetulon pyssäystä takapalkalla, ideana se, että R jaksaa odottaa pysäytyksen jälkeen uutta käskyä. Pelitti hyvin, tosin vauhti aina tietysti kärsii takapalkasta. Laukalla kuitenkin. Takapalkalla myös liikkeestä seisomista ja maahanmenoja, pääsääntöisesti hyviä nämäkin. Kaukoja, jotka toimivat oikein hyvin tänään. Vähän seuruuta: oikealle käännöksiä pitäisi vähän hioa, aukeaa välillä lievästi. Meidän touhuja seurasi kaksi pikkutyttöä, pomppivat roskisten päällä ihan vieressä, joten saatiin hyvää häiriötä. Nyt on treenit olleet tokon hinkuttamista tällä viikolla, huomenna pitää ottaa jotain erilaista ja kivaa, kun mennään illalla treenaamaan.