Kiirettä jotenkin pitänyt edelleen, vaikka tällä viikolla piti jo pystyä rauhoittumaan. Ke pääsin taas pitkästä aikaa juoksemaan, Lili seurana. Kivasti meni, L oli liinassa vapaana koko matkan; pyöräilijät ja mopoilijat on talviunilla, joten ei tarvii koko ajan kytätä niitä. Ihanan ja yllättävän kevyt oli juosta, tosi kivaa!

Eilen kävin molempien kanssa Painiityssä lenkillä, saivat leikkiä sydämensä kyllyydestä. Olli kävi poikien kanssa kylässä. Lili oli taas vähän epäluuloinen, urahteli pariin otteeseen. Se on kyllä hassu, välillä kävi lipaisemassa molempia naamasta ja sitten taas meni pöydän alle olemaan kummissaan pojista. Hohhoijaa. Rara puolestaan oli ihan intona, ovat Aaron kanssa hyvä parivaljakko. Aaro on aivan intona koirista ja eläimistä ylipäätäänkin.

Tänään käytiin Uusiksessa päivällä lenkillä ihanassa pakkassäässä. Kamera oli mukana, mutta se päätti jotenkin tiltata. Hitto, että harmitti, kerrankin olis saanut hyviä kuvia auringonpaisteessa. Simo sai sen taas toimimaan illalla, joten ei mitään isompaa häikkää.

Tällä viikolla on treenailtu Raran kanssa vähän kapulaa eli oon naksutellut kapulan koskettamista. Tosi nopsasti R tajusi, että nimenomaan keskikohtaan koskeminen on se juttu. Pariin otteeseen se jo nappasi kapula lattialta ja toi mulle! Tämä siis ekalla treenikerralla. Aikamoinen sesse. Lilin kanssa kaukoja (maa-istu), jonka se tuntuu melkein unohtaneen. Tai siis istumaan nouseminen on vaikea, kun etäisyyttä tulee vähän enemmän. No, alkaahan se taas sujua, kun on treenailtu. Otettiin kotosalla myös vähän kakskiloisen kapulan pitämistä; reppanalla pää tuppaa kallistumaan jompaan kumpaan suuntaan... Kapulat on kuitenkin Lilin mielestä kauheen kivoja.

Tänään on vähän siivoiltu ja puuhailtu muutenkin huomisiin pikkujouluihin liittyen. Saa nähdä, mitä kaksikko on mieltä, kun parisenkymmentä kaveria tulee kylään...