Tällä viikolla tottisteltu parina päivänä, ei mitään kovin erikoista muistaakseni. Keskiviikkona hakuiltiin Haltianmetsässä Kivistössä. Ramolle neljä ukkoa. Haukutukset taas ennen radalle tuloa. Ukkoina olivat Tiina ja Kirsi.

 

Vasemmalle eka pisto, jouduin lähettämään kolme kertaa. Parilla ekalla ei lähtenyt ihan suoraan vaan kaarsi oikealle. Sitten upposi hyvin ja haukku irtosi myös hyvin. Reine oikealla telttaumpparissa (osin auki edestä), suht hyvä pisto muistaakseni. Vasuriin seuraavaksi, teki vähän taaksepäin, liekö käynyt tarkistamassa etukulman. Kovasti oli ryteikköä tuolla puolen, sinne hävisi neiti ja teki aika pitkään hommia. Huutelin vienosti ja melkein heti sen jälkeen alkoi ilmaisu. Tiina ei piilossa ollut kuullut mun huutoa mutta ehkä R kuuli ja palaili takaisin päin ja löysi Tiinan? Jos näin oli eikä R jättänyt maalimiestä mun huuteluista huolimatta, hyvä!

 

Sitten oikealle tyhjä, joka oli muuten hyvä, mutta itse huutelin Ramon vähän liian nopsasti pois. Olisi edennyt hyvin sivulinjaa, mutta itse vähän hätäilin. Sitten vielä vika pisto vasuriin ja tässä huomasi tyhjän vaikutuksen. Usko meinasi loppua ja sain lähettää ehkä kolme kertaa. Sitten upposi ja teki hyvin piston Tiinalle, haukkui heti ja rennosti.

 

Ihan perustreeni, suht hyvää työskentelyä Ramolta. Ilmaisut oli tänään hyvät. Kummastelin vähän tuota ekan ukon paria ekaa huonoa pistoa. Ja sitten tietysti tyhjän jälkeinen empiminen myös jäi mieleen, mutta noita ei olla vielä paljoa tehtykään.

 

Leirielämää / tottikset

 

Perjantaina suunnattiin EPK:n leirille Västankvarniin Inkooseen. Ohjelmassa oli tottista, hakua, esineitä ja saunomista, grillausta ja chillausta :-) Paikalla oli parisenkymmentä eepeekoolaista, oikein hauska viikonloppu! Ja hyödyllinen tietysti myös.

 

Leiripaikalle majoittauduttuamme lähdettiin pienellä porukalla tallaamaan esineruutua. Lili pääsi meidän koirista ensin hommiin, sille ruudussa kolme esinettä, joista Simo haetutti kaksi. Ihan OK teki töitä mutta hinkkasi pitkään ruudun vasemmassa laidassa. Kaksi esinettä kuitenkin löytyivät kutakuinkin vaaditussa ajassa. Ramolle täysin samat sävelet kuin Lilille. Ja samalla tavalla ruudun vasen reuna veti puoleensa. Parempaakin työskentelyä on molemmilta nähty mutta ei huono tämäkään.

 

Kuudelta startattiin sitten virallinen ohjelma. Ridvallin Tiina tuli pitämään meille tottissessiota, aiheena palkkaaminen, sen eri muodot, patoaminen jne. Oltiin Ramon kanssa esimerkkikoirakkona, aiheena meillä oli patoaminen ja ruuan vs. lelulla/leikillä palkkaaminen eli se, milloin kannattaa treenata milläkin ja miten treeni kannattaa rakentaa, jos käyttää kumpaakin palkkaustapaa. Tiinalla oli tähän selkeä ohje: kumpaakin palkkaa voi käyttää, mutta saman treenin aikana ei kannata hyppiä edes takaisin ruoka- tai saalispalkan välillä. Kuulostaa ihan loogiselta.

 

Tiinan mukaan Ramo patoaa hyvin sekä ruualla että lelupalkalla. Narupalloleikissä sain sitten jossain vaiheessa aikaan ns. tyhjän hetken ja siihen Tiina kiinnitti huomiota: mun pitää vaan heti kutsua koira tuomaan lelu mulle ja jatkaa leikkiä. Koska koira on ohjaajapehmeä, mun pitää olla heikko ja korostaa koiran vahvuutta. Olin itse nyt turhan aktiivinen ja päällepäsmäri leikissä. Tätä pitää treenata.

1245608902_img-d41d8cd98f00b204e9800998e


(Voitaisko jo tehdä jotain...?! Kuva: Noora Suolaniemi)

 

Jo aiemmin Tiina oli tuonut esiin sen, että ruokapalkkaa voi käyttää niinkin, että ruoka odottaa purkissa esim. treenirepulla/autolla ja koira opetetaan siihen, että hommat tehtyään se pääsee sapuskalleen. Tämän voi opettaa jo pienelle pennulle. Ekat esimerkkikoirakot olivat pentuja, joiden kanssa käytiin imuttamista läpi. Tiina näytti omalla koirallaan, miten hän opettaa koiralle seuruupaikan imuttamalla reippaasti, tekemällä käännökset reippaasti ja pysähdyksissä perusasento. Tiina opettaa muutenkin koiralle seuraamisessa, että perusasennosta tulee aina palkka. Kuulostaa järkevältä tämäkin. Tällöin koiran saa aina nostamaan itseään perusasentoon pysähtymällä. Oon tainnut tätä tavallaan huomaamatta Ramon kanssa tehdäkin, mutta vielä järjestelmällisemmin voisi tuota tehdä. Lisäksi täytyy muistaa, että palkkauksessa ja tekemisessä muutenkin on jaksotus tärkeää.

 

Oikein hyvä pointti oli myös se, että koiran pitää heti kentälle tullessaan olla treenivireessä. Liian usein itsekin tekee niin, että ottaa koiran kentälle ja alku on ihme hupsuttelua/hengailua. Tiina ottaa koiran aina kentälle joko leikkien tai käskyn alla (seuraamisessa) tai jättämällä koiran kentän laidalle ja kutsuen sieltä luokseen leikkimään tms. Jälleen kerran: järkevältä vaikuttaa. Oon itse tuota miettinyt jo aiemmin, että joku roti pitäisi saada treenin alkuun ja ylipäätään treeniin kokonaisuutena. Täytyy ottaa tuosta nyt tapa.

 

Tiinan sessio oli kaikin puolin tosi antoisa. Tiina on osaava ja mukava tyyppi, jolla on rento ja positiivinen tyyli. Voi kyllä lämpimästi suositella!

 

Tottista tehtiin sitten myös la ja su. Lilin seuruu näyttää taas paremmalta, edistämistä on vielä vähän mutta parantunut selvästi. Henkilöryhmä oli tänään vähän jännä, kontakti tippui pari kertaa, omituista. Noudot sujuivat hyvin. Liikkeestä seisomisessa taisi tarjota istumista aluksi kunnes Simo helpotti. Tuohon pitää kiinnittää huomiota ja ottaa ehkä vinkkimerkit käyttöön?


1245608945_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1245608931_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1245608920_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

 

Pari erillistä sessiota Ramon kanssa la. Ekalla otin tokon hyppyä (avo), joka sujui aika hyvin. R tosin istuu tosi lähelle estettä, mutta en tiedä jaksanko puuttua siihen, kun se kuitenkin pystyy takaisin päin hyppäämään. Noutoa myös, olen nyt tehnyt niin, että heitän kapulan, tehdään pieni seuraaminen ja sitten vasta R saa noutaa. On tainnut auttaa, R ei meinaa enää varastaa ainakaan yhtä pahasti kuin ennen.

 

Illan suussa Ramo oli selvästi vähän poikki ja otettiin vaan aika lyhyt leikkisessio. Sunnuntaina sujui paremmin, olin varmaan itsekin jotenkin orientoituneempi taas. Tehtiin seuraamista, joka tuntui oikein hyvältä, sekä hyppy- ja estenoudot. Ekalla R yritti kiertää A-esteen poispäin mutta kielsin ja otettiin uudestaan ja sitten sujui.

1245608955_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1245608966_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

 

Leiri: metsäjälki (L) by Simo

 

Lauantai: Janalla L meni heikonlaisesti. Jälki kulki aivan kallion laidasta ylös puhtaalle kalliolle ja Lili haahutti jo aika paljon siksakkia etsiessään jälkeä. Jälki ei noussut kovin tarkasti, vaan kalliolla oltiin kuono ylhäällä ja mentiin aika laajaa siksakkia. Katsoin parhaaksi ottaa homman uusiksi vähän keskittyneemmin ja nyt jälki löytyi ja nousi hyvin. Sen jälkeen jäljestys oli hyvin tyypillistä Liliä. Vauhti on kova mutta jäljellä pysytään ja kepit nousivat. Muistaakseni 4 ensimmäistä keppiä nousivat varmasti ja sitten yksi pummi. Sitten taas 2 keppiä nousi ja viimeinen meni suoraan päältä yli. Tämä on ollut viimeaikoina nyt Lilillä hieman ongelma. Jäljeltä on jäänyt usean kerran 1-2 keppiä nostamatta ja vielä niin että niiden yli on oikeastaan kävelty. Toisaalta sitten ne kepit mitkä nousevat niin osa koukataan vaikeistakin paikoista ja osa ilmaistaan kun kepin kohdalle osutaan. Tämä keppien pummaaminen tuottaa nyt hieman päänvaivaa kun en vain ole keksinyt mitään tähdellistä syytä tms. miksi jokin keppi jää nostamatta. Jälki ehkä 800 m pitkä, maasto vaihteleva ja muutenkin monipuolinen jälki.


 

Sunnuntai: Yleensä L toinen peräkkäisenä päivänä tehty jälki on mennyt aina tosi hyvin ja siltä näytti tämäkin. Janalta suoraan jäljelle (vaikka janan pituus lyhyt, alle 10m) jäljestys alusta asti rauhallisempaa ja tarkkaa ja kepit nousivat todella hyvin. Jäljellä kuusi keppiä ja neljä ensimmäistä varmasti ja jäljestys oli Lilille todella tarkkaa. Sitten tuli kulmapienen jyrkänteen päällä, jonka L tarkisti pitkäksi ja otti kulman oikeaan suuntaan. Tämän jälkeen tuli ryteikkö ja tässä kohtaa sitten alkoi mennä heikosti. Vauhti lisääntyi rynnimiseksi ja molemmat kepit mentiin yli niin että heilahti. Koitin vielä korjata viimeisen kepin, että olisi nostanut ja saanut jonkilaisen lopetuksen, mutta L vain kiirehti eteenpäin ja kepillä ei tuntunut olevan minkäänlaista merkitystä. Tosi outoa ja harmillista koska olen tässä pitänyt tuota keppien nostoa vain pienenä ongelmana, mutta nyt kyllä selkeästi näyttää siltä että ongelma on varsin todellinen. L tosin aikaisemmin on ollut samanlainen ongelma joka korjaantui runsailla keppijäljillä. Eli nyt sitten vaan paljon keppejä jäljelle erilaisiin paikkoihin (vaikeisiin ja helppoiihin) ja koitetaan sitä kautta taas tehostaa keppien merkitystä. Itse jäljestyksessä kun Lilillä ei ole juurikaan ongelmia ollut.


 

Leiri: hakuilut (R)

 

Ramon kanssa hakuiltiin la ja su. Lyhyesti: la kolme ukkoa. Ukko, tyhjä, ukko, ukko. Rata oli silleen vähän haastava alussa, että oikea etukulma oli tienpätkän toisella puolella. Koiran piti siis ylittää oja ja tie, jotta löysi ukon. Sää oli tosi painostava ja illalla tulikin sitten se mahtava ukkosmyrsky. Ramolle oikealla Hanna siirtyvänä, Saara vasemmalla. Katriina haukutti ennen radalle menoa.

 

Eka pisto oikealle oli vajaa, ei uponnut ojan/tien yli. Lähetin uudestaan, nyt sai heti hajun ja seurasi sitä vähän kiekkaamalla alueen ulkopuolelta ja ylitti tien hyvin. Hannalla oli kuitenkin hetken arponut ja Hanna avusti haukun alkuun. Vasemmalle tyhjä, teki tämänkin vähän taaksepäin eli alueen ulkopuolelle mutta upposi hyvin ja tyhjä oli varsin hyvä. Sen jälkeen eka lähetys taas oikealle oli vähän vaisu ja lähetin uudestaan. Sai hajun selvästi ja upposi suht hyvin. Oli ollut rento piilolla, Hanna oli siis tässä vaiheessa ilmeisesti jo tuttu… Vika pisto vasemmalle: teki vähän taaksepäin mutta upposi hyvin ja löysi Saaran. Hetken oli tuumannut piilolla, aloitti sitten haukun.

 

Ramon työskentely oli siis ihan OK, mutta vähän varovaista. Vieraat ukot vaikuttivat? Teknisesti tavallaan hyvin, R osaa homman ja tietää, mitä pitää tehdä ja löytää kyllä ukot, mutta oli vähän varovainen otteissaan. Juteltiin sitten paljon muutenkin hajunhaun ja peräänlähtöjen hyödyistä ja haitoista, maalimiesmotivaatiosta jne. Oli tosi antoisat keskustelut ja teki hyvää omalle hakuajattelulle :-)

 

Tänään sitten otettiin ennen radalle menoa haukutukset tavallaan peräänlähtöinä. Katriina näytti Ramolle palkat ja pinkoi metsään. R huusi ja tempoi, motskua ainakin löytyi. Pari tällaista ja sitten Katriina pinkoi radalle ja me hetki odoteltiin. R upposi selvästi paremmin ja löysi Hannan etukulmasta. Hanna antoi yhden nampan heti Ramon tultua piilolle ja sitten odotti haukun alkuun. Oltiin sovittu, että tehdään näin, jos vieras ukko oli vähän jännä. Tämä toimi hyvin, R tuli reippaasti, vetäisi nampan ja aloitti haukun. Vasemmalla etukulmassa Minna teltassa, joka siis vähän niin kuin umppari mutta edestä osin auki. R upposi hyvin ja oli aloittanut hyvin haukun Minnalla. Sitten vielä yksi pisto oikealle. Intoa oli hyvin ja R teki hyvän suoran piston Hannalle. Hyvät haukut ja rennon oloista. Hyvä R! Tehtiin myös nyt niin, että R sai palkan joko suoraan purkista tai ensin muutama yksitellen (jotta ehdin itse paikalle) ja sitten purkista.

Oikein loistoleiri siis, tosi hyödyllisiä treenejä, rentoa porukkaa ja pitkiä iltoja ;-) Ens vuonna uudestaan!