Eilen tottista Jätemäen kentällä kera Nooran ja Saaran. Ramo ekana kehiin. Ekaksi kokeilu: liikkeestä istu ja maahan peräkkäin. Liikkeestä istu oli hieno, mutta maahanmenossa istui. Höh. Toi on sille edelleen siis vaikea. Viime treeneissä teki hienosti mutta niissä palkkasin jokaisen liikkeen perään. Hämmentyykö kun ei saa palkkaa istumisesta, onko mun kehu jotenkin kökkö, kun keskityn seuraavaan liikkeeseen itse?

 

Sitten tehtiin seuraamispätkiä, melko lyhyitä lähinnä. Ekaksi tuppasi vähän edistämään, ei paha kuitenkaan. Täyskäännöksiä muutama ja oikealle myös. Vähän pompotti täyskäännöksessä, oikealle perä aukeaa ministi. Vähemmän kuin odotin kuitenkin. Sitten piti ottaa liikkeestä seisomista mutta vaihdettiin maahanmenoihin. Tein seuraamisesta ensin, teki oikein mutta ei salamana. Sitten joitakin toistoja ja saatiin tosi nopeita, hyvä R. Sitten vielä noutoa/kapulan tuontia Iineksen kapulalla pari kolme. Lopuksi eteenmeno. Purkki oltiin jätetty yhdessä, mistä ei nyt kumma kyllä ottanut häikkää. Vähän jouduin hinkkaamaan valmistavaa seuruuta, vähemmän kuin viimeksi kuitenkin. Hieno eteenmeno, ei ennakoinut enkä käskenyt maahan. Siteen vielä puskan puolelle eli haukutettiin Rampe. Kolme sarjaa, 30, 10, 50.

 

Kun Ii ja Seri olivat treenanneet ja ottivat kimppasession, otin Rampen vielä paikkamakuuseen, samalla Iines ja Seri siis yhtä aikaa kentällä. Olin n. 30 askeleen päässä selin koiraan, peilistä tarkkailin koiraa. Oli varsin hyvin, vähän kuikuili muita mutta pääosin meikäläistä. Palkaksi jauhelihaa. Sitten vielä Serin kapulalla pari noutoa. Teki taas ekalla saman kuin Iineksen kapulalla eli täysillä kapulalla, nopea haistelu ja vauhdilla palautus. Täytyy ottaa noilla vierailla kapuloilla siis lähinnä sellaista treeniä, että saan sen nostamaan kapulan nopeasti. Kapulan viskaus parin metrin päähän ja itse karkuun?

 

Tänään aamulla juoksemassa. Kiva ilma ja hyvä lenkki. Spurtteja taas vedeltiin ja pidennettiin hitusen lenkkiä. Noin 50 min juoksua.