Ei olla mitään hirveen ihmeellistä puuhattu. Mulla on joku hiton flunssa iskemässä, voimat ihan nollassa. Simo oli eilen pikkujouluissa, silläkin voimat vähissä, eri syystä toki kun mulla :-) Eilen käytiin Ramon kanssa Mäkkylän kallioilla lenkillä, perusleikkimistä ja luoksetuloja, kiva lenkki. Sitten menin iltapäiväksi vahtimaan veljenpoikia, koirat jäi kotiin. Tuukka käytti kiltisti Lilin ulkona, kun Simo oli aamusta iltamyöhälle (tai oikeestan aamuyölle, hohhoijaa...) duunin pikkujouluissa.

Eilen käytiin illalla pienellä porukalla tottistelemassa Lepuskissa. Ekaksi tein Lilin kanssa ja kehuja tuli meidän tekemisestä. Eka otettiin henkilöryhmää, meni tosi hyvin, L ei välittänyt ryhmästä lainkaan. Sitten kiloista kapulaa, piti hienosti ja toi hyvin ja lähelle, otin siis vaan parin metrin etäisyydellä ja kapula suoraan koiran suussa. Malttoi hienosti pitää kapulaa kun sai luvan luovuttaa. On se vaan ison näköinen se kapula Lilin suussa. Saatika sitten se parikiloinen... Otin lopuksi pari kapulan tuomista siten, että jätin kapulan meidän väliin ja L toi siitä. Aika kivasti meni. Sitten liikkeestä seiso, meni hyvin. Vikaksi yksi hitaasta juoksusta, tämäkin oli aika nopsa ja jätettiin siihen. Pari eteenmenoa, Hanna vei lelun reunoja myöten siten, että L näki. Lähti suoraan ja kovaa. Tehtiin vielä uusi siten, että L näki, että lelu jäi. Kati neuvoi ottamaan paljon noita läpijuoksuja ja pitkällä välimatkalla, jotta L ei ala ennakoimaan. Niinpä tehdään siis :-) Lopuksi luoksetulo läpijuoksuna, täysillä tuli, lopetettiin riehuleikkeihin.

Ramonan kanssa kontaktin naksuttelua "henkilöryhmässä". Hienosti meni sitten, kun malttoi tajuta, mistä on kyse. Sitten otettiin istumisen naksuttelua, hyvin meni sekin. Sitten eteenmeno. Jätin namipurkin auki kentän laitaan siten, että R oli mukana ja näki, kun purkki jäi. Sitten mentiin ehkä 7 metrin päähän ja lähetin R:n. Hyvin meni. Sitten yksi luoksetulo, palkaksi ruokaa, Kati piti kiinni, täysillä tuli. Pauliina katsoi lopuksi neitokaisen hampaat + kopeloi vähän muuten, hienosti meni. Hieno likka!

Kyselin vähän seuraamisen opettamisesta. Kaikki kannattivat sitä, että ekaksi perusasento ja siitä sitten askel kerrallaan. Tätä olin itekkin miettinyt. Täytyypä käynnistellä tätä kotosalla vähitellen.

Puuh, flunssa vie kyllä mehut. Kunhan ei tulisi mikään paha tauti vaan...

Leena