Viikolla ehdittiin touhuta kaikenlaista. Jonkin verran oli kiireitä joulun vuoksi mutta ihan kivasti ehdittiin koirienkin kanssa.

Tiistaina käytiin illalla EPK:n porukan kanssa tottistelemassa Lepuskin up:ssa. Lilin kanssa liikkeestä seiso, tarjosi ensin istumista, näitä pitäisi nyt treenata enemmän, jotta istu ja pysy erottuu. Edestä perusasentoon siirtymistä, jäi ensin aika vajaaksi, lopetin onnistuneeseen. Kilosen nouto, ihan jees, paluuvauhti voisi olla vähän nopsempi. Eli täytyy tehdä luoksetuloja kapula suussa ja muutenkin pitää hyvä palkka, jonka luokse kannattaa pikapikaa tulla. Raran kanssa kontaktin naksuilua "hlöryhmässä", maahanmenoja käskyn kera, eteenmeno ja luoksetulo. Kivasti tytsy teki, vähän kiinnostivat muut enemmän kuin viimeksi mutta ei paha.

Keskiviikkona Simo Lilin kanssa juoksemassa, itse kävin Raran kanssa Hilkkaa ja Jekkua tapaamassa. Kaverukset leikkivät intona sen reilun tunnin kun käveltiin.

Torstaina treenattiin Soilen ja Katin kanssa Kauklahden kentällä. Lilin kanssa paikkamakuuta, olin piilossa osan aikaa, 30 s pisimmillään. Tosi hyvin meni. Otin vielä kahteen otteeseen paikkamakuuta häiriön alla kun Demi ja Tito treenasi. Liikkeestä seisomista, myös kiertämisen kautta siis luoksetulon pysäytystä, meni kivasti. Edestä perusasentoon siirtymistä, oikein hyvin meni.  Kaikki noudot. Tasamaanouto muuten hyvä, mutta paluuvauhti olisi taas voinut olla hivenen nopeampi.  Hyppynoudossa tuppasi ensin kiertämään mutta saatiin sitten onnistuminenkin. Näitähän ei olla pitkään aikaan tehty. Estenouto meni paremmin mutta siinäkin L meinasi ensin kiertää. Luoksetulo ilman loppuasentoa loppuun. Kiva treeni, Lili teki iloisesti ja keskittyi hyvin. Ja sääkin oli vielä ihana, arska paistoi pitkästä aikaa :-)

Raran kanssa kontaktin naksuilua, maahanmenoa, leikkimistä (sain Soilelta hyviä vinkkejä; itse on niin hankala tuossa leikittämisessä kehittyä itsekseen..), perusasentoa, kontaktia Brucen läheisyydessä. Neiti oli varsin iloinen :-)

Kauklahdesta jatkettiin Soilen kanssa Histaan, jossa Titolle jälki ja kaikille esineet ja Lilille ja Ramonalle hakutreeni. Esineissä varmaan täyskokoinen ruutu, Lilillä kaksi esinettä, toinen oikeassa takakulmassa, toinen keskellä. Vaikeaa oli, mutta L jaksoi tehdä hyvin töitä ja löysi molemmat. Palkka molemmista, esineinä oli Soilen juttuja eli vieraat, lapsen tossu ja huulipunakotelo. Hyvä vinkki Soilelta: kannattaa miettiä, haluaako katseellaan antaa koiralle tukea ja sitä, kuinka helposti sen kutsuu luokse uutta lähetystä varten. Tää on hyvä juttu muistaa, koska L ainakin tosi helposti hakee tukea ohjaajasta. Ramonalla neljä esinettä, joita etsittiin yhdessä kävelemällä ruudussa. Hyvin löysi esineet ja kivasti toi mullekin, kun kannustin. Meinasi tiputtaa esineet metrin, pari ennen mua, kehuin tietysti siitä, että toi vain kohti, palkkasin isosti, kun toi lopulta käteen saakka.

Hakutreeni tehtiin molemmille niin, että Soile kiersi piiloon ja käyskentelin koiran kanssa tuulen alla. Lili sai ensin ilmeisesi jäljestä hajun ja kutsuin sen takaisin. Sitten sai selvästi jostakin hajun, kannustin sitä lähtemään hajun perään, L juoksi suoraan täysillä Soilen luo. S palkkasi namilla ja sitten vielä leikkivät. Hienosti L leikki Soilen kanssa, vaikka itse aluksi epäilin, että näinköhän rohkenee vieraan kanssa leikkiä. L selvästi nautti touhusta. Raran kanssa samanlainen. R oli hauska, se sai Soilesta niin selvästi ilmavainun, nousi remmin varassa takajaloilleen ja nokka kävi, päästin irti, ja neiti juoksi suoraan Soilelle. Ilmeisen hyvin meni treeni molempien osalta eli saivat kyllä mun arvion mukaan täysin ilmavainun ja sen avulla Soilen löysivät. Kiva treeni!