Töiden jälkeen Lilin kanssa juoksemassa. Ai että oli hirveetä, en ookaan varmaan melkein pariin kuukauteen juossut. Vedettiin lyhyempi lenkki, sekin oli tarpeeksi. Lili juoksi kivasti, onneksi. No, tästä se lähtee. Ei kai voi olettaa, että pysyisi kunnossa tekemättä mitään... Simppa lenkitti Rampen.

Sitten tottistelemaan. Lili ekana hommiin. Laitoin ruudun valmiiksi, ei ottanut siitä muun tekemisen aikana häikkää. Tehtiin vähän niin kuin idaria, jäävät liikkeet peräjälkeen ja vähän käyskentelin pienen neliön liikkeen päälle. Ekalla istumisella tarjosi seisomista, muuten menivät nappiin. Kiloisen kapulan pitämistä, nostamista, tuomista. Hyvin meni, leikittiin kapulalla, nopeita palkkauksia ja vauhtia, Lili tykkäsi. Toi laukalla kapulaa, hyvä fiilis. Plus osasin lopettaa ajoissa... Ruutua, kaikki alustalle melko läheltä eka ja pari vähän kauempaa. Ehkä 5-6 toistoa, onnasivat.

Paikkamakuu, Miia & Typy vieressä puuhastelivat, Päivi & Hula peltojälkeä lähellä myös. Olin pari minsaa auton takana ja palasin. Pysyi mutta oli kuulemma jossain määrin levoton. Eli tyypillinen Lili. Luoksetulon loppuasentoja, olivat suoria ja tiiviitä, sitten pari kokonaista luoksetuloa. Ensin eteen ja sitten vauhdilla. Molemmat ihan OK vauhti, mutta ei sellainen päätön, kuin mikä usein ja mistä tykkään. Voisi tehdä vauhdikkaita ens kerralla. Palloleikit loppuun.

Ramona oli aivan ihana tänään. Kovasti intona mutta keskittyi hienosti. Ekana perusasentoja, peppua, muutamia eripituisia seuraamisia. Teki aivan ihanan pidemmän seuruupätkän, asento ja paikka tuntuivat täydelliseltä, kierrettiin tötsiä, jotka ei häirinneet lainkaan. Käännöksiä vasemmalle, jotka mun näkövinkkelistä hienoja. Täytyypä muuten ottaa taas käännöksiä oikealle pitkästä aikaa. Paikkamakuu Typyn kanssa rivissä. Hienosti oli, häntä heilui välillä. Aika ehkä 1,5 min, olin muutaman metrin päässä, kävin kesken palkkaamassa ehkä kolme kertaa.

Kapulaa, edessä luovutusasentoa, nostamista ja mulle tuomista, yksi kokonainen siten, että vein kapula, lähetin ja R toi, en vaatinut luovutusta. Kosketusalustaa ruudussa. Kivasti meni tämäkin. Tuo on niin liikkis kun se juoksee alustalle ja jää siihen pää vähän jännittyneenä alaspäin, että koska naks, koska naks?... Luoksepäästävyys, Miia tuli tokotyyliin "moikkaamaan". Rampe oli hienosti, pysyi perusasennossa, tillitti mua. Eka tehtiin namiavulla, toisella ei ollut apuja. Hyvä tyttö! Vauhtiluoksetulo ja palloleikit loppuun. Koitti taas komentaa mua heittämään, tuleekohan tuosta nyt joku haukkuhirmu, kun hakuilmaisun hiffasi eilen...

***

Aivan mahdotonta kuhertelua tyttösten kesken illalla. Kävin mun vanhemmilla ja Lili oli siellä aivan järkyttävä: koko ajan Rampen kimpussa. Ja Rampehan oli ihan messissä touhussa, häntä sivuun vaan ja welcome. Eli tärpit lähestyy? Lili ei oo ikinä kääntänyt häntää, ainakaan ei olla huomattu.

Ai niin, kirjataanpa muistiin, että Expotit niskaan molemmille eilen. Laitettiin vaan yksi putkilo per koira, kun vahvaa kamaa ja eihän nuo paljoa yli 15 kg paina.