Keskiviikkona kävin Lilin kanssa juoksemassa. Kerrankin tosi kiva juosta. Pidin Liliä suurimman osan ajasta vapaana, se nautti selvästi itsekin hommasta huomattavasti. Lenkiltä palattua huomattiin, että haikki k*kka ja L oli sitten jossakin jossain vaiheessa kierinyt. Pääsi sitten shampoopesulle. Ei kauheesti innostunut mutta nätisti kesti puuhan kuitenkin. Illalla Simo naksuili sivulletuloa, alkaa sujua tosiaan paremmin. Ramon kanssa kävivät Simon kanssa futiskentällä leikkimässä, lähinnä tennarileikkejä. Kävivät myös Harrilla, Ramona leikki Leevi-mäykyn kanssa. Illalla S naksuili Ramolle maahanmenoa ja esineen kantamista.

To Lili oli Tuukalla hoidossa. Kävivät mm. Mäkkylän kalliolla lenkillä, ottivat vähän niin kuin esine-etsintätreeniä. Ramonan kanssa mentiin mun veljelle Ollille Karakallioon. Käveltiin Ramon kanssa sinne, Ramo oli melkein koko matkan vapaana liinassa. Pariin otteeseen jäi ihmettelemään kun kutsuin sitä nimellä. Ja kerran luoksekutsussa tuli täysillä n. viiden metrin päähän, siihen seisahtui ihmeissään ja tuli kun kannustin. Kummallinen episodi, olinkohan jotenkin uhkaava eleiltäni tms., tuijotin tms.? Tiedä häntä. Helppoja luoksetuloja siis paljon edelleen. Tosi kivasti kuitenkin R kulki, juoksijat ei häirinneet yhtään, ohi vilahtavat pyöräilijät vähän jännittivät välillä, kun oli pimeetä. Matkalla otettiin myös palloleikkiä. Ollilla R käyttäytyi tosi kivasti. Sai tosin kissalle hirveet hepulit. Eli haukkui sille hurjana, kissa sai mennä sitten toiseen huoneeseen vierailun loppuajaksi. Ollilla on 1- ja 3-vuotiaat pojat, joten menoa ja meininkiä riitti. Tosi hienosti Ramo käyttäytyi, kerran meinasi tosin leikki äityä rajuksi, kun Atte (vanhempi) lietsoi pentua. Siinä tilanteessa Ramo alkoi haukkua ja pylly pystyssä pari valehyökkäystä Aten suuntaan. Tokihan noita vahtia pitää koko ajan. Oikeen hyvää treeniä pennulle kuitenkin, täytyy käydä pian uudestaan. Pelattiin mm. "jääkiekkoa" eteisessä, Ramo oli mukana meiningissä :-)

Tänään nähtiin Ramon kanssa Hilkka ja Jekku. Ennen treffejä ehdittiin leikkiä palloleikkiä kentällä, meni tosi kivasti, R oli aivan intona. Tosi kivasti pennut leikkivät, Ramona kuunteli hienosti. Ennen leikkiä otettiin "malttamistreeniä" eli oltiin vaan rauhassa hetki koirat aika lähekkäin ennen kuin pääsivät leikkimään. Ramo malttoi hienosti. Oltiin Lepuskin up:ssa, lähellä kävelyteitä, aika lähistöltä meni koko ajan ohi ihmisiä, pyöräilijöitä, koiriakin. Eivät juuri pentuja häirinneet. Pari kertaa Ramo alkoi vahtia ohi menevää koiraa, mutta tuli heti kutsusta eikä jäänyt sen enempää kyttämään. Leikkien lopuksi myös Mocca (es.vesikoira, n. 3 v) tuli mukaan porukkaan, Ramo tykkäsi siitäkin kovasti, ei pelännyt yhtään. Kun kaverit lähtivät, me vielä hetki leikittiin palloleikkiä, taas meni oikein kivasti. Hieno pentu! Simo ja Lili peruslenkillä ja Tuukalla käymässä sen jälkeen.

Huomenna aamulla jäljelle ja sitten möksälle, kivaa! Saa nähdä, tuleeko talvi :-)

Leena