Tänään sitten taas tehopäivä eli juoksua ja tottista. Juoksulenkki reilun tunnin luokkaa, alku oli tahmeaa mutta parani loppua kohden.

 

Hallilla sitten illalla. Olin aivan pihalla: unohdin kotiin koirien takit, treeniliivini ja tunnarit. Hemmetti mitä sähellystä. No, eväät oli sentään mukana ja Nooralta sain liiviä lainaksi, tänks.

 

Lili teki pihalla vain 2 kg kapulan noudon. Noora kommentoi, että jättikapulan nouto on kehittynyt. Vauhdikas se onkin ja ote kapulasta on parempi (pää ei lähde kenottamaan). Rampen kanssa aluksi perusasentoja, tuppasivat olemaan himpun liian edessä. Oikealle käännöksiä, eka oli löysä, loput suht hyviä. Liikkeestä istu, ideana taas paikallaan malttaminen. Hyvin malttoi tänään, mutta itse olin taas löperö käskyissä ym. Kaukot, Noora heilui vieressä. R aluksi kiinnitti Nooraan huomiota mutta ei kauaa. Otin ensin i-m-i, josta vapautus palkalla. Vinoutui vähän takanampan puolelle, muuten suht hyvä. Maasta istumaan nousuja vielä siten, että palkka eri puolella. Lopuksi taas vieras limainen kapula ja nouto pihalla. Oikein hyvä.