Hakua Velskolassa. Ihana kesäsää: aurinkoa ja lämpöä kotiin puoli kympin maissa lähtiessäkin vielä +15. Ukkona oli kiva makoilla siellä sammalmättäillä lintujen ja pörriäisten lennellessä ympärillä. Tosin kesän ei-niin-kivat otuksetkin saatiin tuta. Tallatessa nähtiin kaksi kyytä ja treenien lopussa jouduttiin hyttysten hyökkäyksen kohteeksi.

 

Ramolle ensin taas haukut ennen radalle tuloa, Tiina ukkona. Ideana maalimiehen oudot asennot eli Tiina sai makoilla erilaisissa asennoissa. Hyvin haukkui ja intoa riitti.

 

Radalla Ramolle ensin tyhjä oikealle etukulmaan. Tää meni aika hyvin, R vaikutti vähän sisuuntuneelta, kun ukkoa ei löytynyt. Vasemmalle etukulmaan upposi hyvin, Kirsi ukkona, haukkui hyvin parisenkymmentä. Vasemmalla Tiina ukkona, jouduin tänne lähettämään pari kertaa. Ekalla ei uponnut kunnolla ja kutsuin aika nopeasti takaisin, liekö edessä ollut tiheä kuusikko vaikuttanut? Vaiko tyhjä?

 

No, seuraavalla upposi hyvin. Ilmaisua ei alkanut kuulumaan eikä koiraakaan ja huutelin sitten hetken päästä Ramoa palailemaan. No, sepä oli juuri Tiinan kohdalla kun huusin. Oli huomannut Tiinan, arpoi hetken ja palasi mun luo. Hemmetti mikä kökkö tsägä. Äh. No, upposi hyvin tietysti Tiinalle ja ilmaisi hyvin, reilu 30 haukkua.

 

Vasemmalle teki seuraavan piston vähän taaksepäin. Nyt pidin naamani visusti kiinni ja hetken päästä alkoi kuulua haukku ja Kirsi oli löytynyt. Taisi olla sekin 25–30 haukkua.

 

Eli: mun pitää olla tosi tarkkana omassa äänenkäytössäni. Ainakin tässä vaiheessa R on valmis jättämään maalimiehen, jos mä huudan. Parempi tietysti olisi, jos ei jättäisi, mutta mun pitää vaan sopeutua tilanteeseen. Juteltiin myös siitä, että mun kannattaa ilmaisutreenejä tehdä niin, että köhisen ja hihkun jotain ilmaisun ja/tai palkkauksen aikana ja jos R meinaa lähteä, mm tekee itsestään numeron ja tekee kaikkensa, ettei R jätä. Samoin jos onnistun kämmäämään radalla noin, silloin mm saa ”herätä eloon” ja lirkutella Rampen jäämään mun huudoista huolimatta. Hyvä treeni kuitenkin muuten. Ilmaisut oli hyvät ja tyhjä samoin.

R haukkuu Katia, edelliskesältä tosin tuoreemman puuttuessa:

1978466.jpg