Kröhöm. Hengissä ollaan. Koitan taas vähän aktivoitua, mutta todennäköisesti kirjoittelen blogiin vähän tiiviimmässä muodossa kuin aiemmin, lähinnä itselle muistin tueksi, että mitä ollaan puuhailtu.

Meille kuuluu kuitenkin aika hyvää. Joona tulee ensi viikolla jo vuoden (!) ja ajan kuluminen on karannut ihan käsistä. Aloitin itse lokakuun alusta työt, joten suht kiirettä pitää. Simo jäi Joonan (ja tietty koirien :)) kanssa kotiin, joten päikkärirumba ei meillä onneksi vielä alkanut.

Joonan ja koirien yhteiselo on sujunut yllättävän hyvin. Poika ei vielä kävele ilman tukea, mutta konttaa sitäkin vauhdikkaammin ympäriinsä. Joonalla on oma "äänensä" koirille, lähinnä Lilille, jutellessaan. Ns. korkea hellittelyääni. Vähitellen J on ehkä oppinut vähän hellempiä otteita eli silittäminen välillä näyttää silittämiseltä eikä joltain paljon rajummalta.

Lili antaa Joonan tehdä mitä vaan eikä sitä juuri häiritse tai jos vähän häiritsee, se lähtee rennosti pois tilanteesta. Joonan lempipuuhia on Lilin yli möyriminen. Ramona on selvästi Liliä tarkempi siitä, kuka sitä koskee ja mihin. R väistää kyllä Joonaa varsin hyvin, mutta silti katsomme aika tarkkaan, ettei J mene härkkimään Rampea. Katsotaan, miten tilanne kehittyy sitten, kun J (tässä varmasti lähiaikoina) lähtee kävelemään ja itsenäistyy muutenkin liikkumisensa suhteen. Yleisesti ottaen voi kuitenkin sanoa, että yhteiselo on sujunut yllättävän hyvin. Etenkin siihen nähden, että asutaan suht pienessä kämpässä.

Treenailtu ollaan suht vähän/epäsäännöllisesti. Syksyllä koirien päätehtävä on ollut sienten etsiminen. Suppikset, kantarellit ja mustat torvisienet löytyvät ja niitä meillä onkin taas pakastin täynnä. Simo on tehnyt jonkin verran jälkeä/esinetreenejä koirien kanssa, itse olen tokoillut. Hakuilu on edelleen Rampen kanssa tauolla, ei vaan aika riitä, ja jälki tuntuu kuitenkin olevan Rampelle luontaisempi laji. Hakuporukkaa on kuitenkin ikävä, ja toivottavasti jossain vaiheessa taas päästään mukaan!