Simppa vei tänään töiden jälkeen koissut Epun ja Leevin kanssa leikkimään, mä kävin Murressa ostamassa neitokaisille herkkuja. Mm. naudan ruokatorvea ja poron luita nappasin mukaani. Ramo kävi heti kaivelemaan ostoskassia ja lipittämään herkkuja.

Ramon kanssa käytiin vähän pidempi iltalenkki ja käytiin pikkusen tottistelemassa Lintumetsän koulun kentällä. Kenttä oli aika luminen mutta valot siellä on ysiin asti, mikä on hyvä homma. Istumista tehtiin, tää alkaa oleen hyvin käskyn alla ja istumiset on tosi nopeita. Muutama maahanmeno, nääkin nopeita, pari kertaa jätti kyynärpäät ilmaan, niistä ei palkkaa. Palkaksi maahanmenoista lähes joka kerta lentävä narupallo, joka selvästi mieluinen. Peruasentoja, välillä avustin namilla, välillä annoin itse tarjota, jonka teki hienosti. Otettiin myös vähän pidempää olemista perusasennosta siten, että venytin kontaktia ja naks ja nami.

"Seuraamista" myös, tässä taas se pieni väistämisilmiö eli R jättää vähän väljäksi paikan, jos en ole tarkka. Tätä ei himassa esiinny, eli luulen, että johtuu talvitamineista ja treeniliivistä + lumesta. Täytyy olla tässä tarkkana, että opastan neidin oikeaan paikkaan tarpeeksi tiiviisti. Muutaman kerran palkkasin seuraamisesta myös patukkaleikillä, oli kivaa. Mulla oli treeniliivin taskut niin täynnä kamaa, että pudottelin niitä koko ajan. Yhdessä välissä luulin pudottaneeni naksun ja mentiin sitä etsimään. Kentän laidalle oli siinä vaiheessa tullut tupakoivien poikien joukko, joiden viereen mentiin etsimään naksua. Ramo oli hienosti, ei puhissut ollenkaan, eikä myöskään mennyt poikien luo, ei välittänyt niistä lainkaan. Tämä tosin johtui siitä, että se etsi kuumeisesti jotain, kun höpisin sille, että missä naksu ym... Ja mistä se naksu sitten löytyi. No taskusta.

Pari eteenmenoa ruokapurkille loppuun, täysillä meni penska. Ja sitten vielä pari luoksetuloa, jotka myös tosi vauhdikkaita, palkkasin Ramon juoksusuuntaan lentävällä lelulla. Leluina tänään kaksi uutta pikkupatukkaa, jotka ostin Murresta. Olivat oikein mieluisia ja leikittiinkin paljon.

Sisäsiisteydessä mielenkiintoista kielteistä kehitystä: Ramona oli koko tammikuun pissimättä sisälle, mutta sitten vika päivä tuli pikkuvahinko kesken kotitreenin. Ja sitten eilen omituinen juttu, puuhastelin jotakin olkkarissa ja yhtäkkiä eteisestä kuuluu kova lirinä. Kynnysmatolla seisoo (!) R hämmentyneen näköisenä ja lirittää siihen matolle. Hmm. R oli tosi pihalla olevan näköinen, että miten tässä näin kävi. Täytyy nyt tarkkailla, ettei hällä vaan oo mikään virtsis tms. Simo oli sitä mieltä, että R on vaan syönyt paljon lunta tms. leikkiessään lenkillä eikä ehkä oo muistanut tehdä tarpeitaan riittävästi. Täytyy siis vahtia lenkillä myös sitä, että se pissii just ennen kuin tulee sisälle. Näillä molemmilla vahinkokerroilla ei oo ollut kuin tunti, pari edellisestä ulkoilusta, joten siitä ei oo ollut kiinni, että liian pitkä tauko olisi ollut. Etenkin kun se on työpäivät ollut kokonaan ilman vahinkoja joulun jälkeen.