Eilen kävin molempien kanssa juoksemassa. Ja olivat vieläpä REMMISSÄ. Mutta se sujui tosi hienosti, olin aivan äimänä jälkikäteen. Kekkasin tehdä niin, että laitoin remmit ristiin, jolloin ne eivät laahanneet maata ja sain pidettyä lenkut ranteiden ympäri eli kädet käytännössä vapaina. Wow. Jaksoi juosta paljon paremmin kun suuren osan aikaa ei tarvinnut välittää remmeistä. Koissulaiset juoksivat myös nätisti, eivät nuuskutelleet juuri lainkaan (tai siis en antanut niiden aluksi ja sitten tyytyivät kiltisti kohtaloonsa…). Oma juoksufiilis oli myös passeli – lisää näitä pliis!

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Tänään tytsyt tapasivat poikkiskavereita taas eli Epun ja Leevin. Illalla saatiin Mari & Geri kylään. Gertrud (8 kk tolleri) tulee meille hoitoon su-ke, kävivät kylässä, jotta nähtiin, tuleeko kolmikko kotosalla toimeen. Lenkillähän menee tosi kivasti mutta meidän kaksikko voi olla kotona aika tarkka omistaan, joten halusin nähdä, että homma pelaa. Aluksi Rara pörräsi kaikelle mitä G teki, erityisen mustasukkainen R näytti olevan Marin rapsutuksista… Ei sitä kuitenkaan jatkunut kuin 5–10 min, jonka jälkeen penskat heittivät leikiksi ja Lili hyppäsi sohvalle turvaan. L ei ole koskaan ollut mustasukkainen leluistaan eikä ihmisistään, Ramon pöristelyä sen sijaan on ennenkin tullut todistettua. Erilaisia tuossakin suhteessa.

 

Hauska neitokainen tuo Gerde, tulee aikamoinen hundkarusellen kyllä muutamaksi päiväksi mutta mikäs sen mukavampaa!

 

Aivan ihanaa, kun tännekin saatiin nyt ainakin hetkeksi talvea muistuttava sää. Pari astetta pakkasta ja pikkuriikkisesti luntakin paikoitellen maassa. Voi että miten ihanaa olisi, kun tämä jatkuisi nyt muutaman kuukauden… Ja siis että lunta tulisi lisää, tietty.

 

Iltaisin ollaan naksuiltu jonkin verran. Molemmille kaukojen s-m-s. Simppa alkoi opettaa Rampelle syliin hyppäämistä ja lisäksi molemmille turhaa temppua, jossa S istuu lattialla polvet koukussa ja koissu ryömii jalkojen alta. Hassun näköistä, sanoo sohvalla laiskana lahnana makaava Leena ;-)