Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista

Vk 4: tottista, lumikenkäilyä ja pikamökkikeikka

29.01.2012 - 20:14 / Kategoriat: Toko/tottis, Yleinen

Maanantaina Nooran ja Iin kanssa Vermon parkkiksella. Paikka oikein hyvä, valaistus tuolla on ainakin kohdillaan.

Samanlaista taas molemmille kuin edellisillä kerroilla. Lilin jäävät onnistuivat hyvin, seisomista hinkattiin muutama kerta. Otettiin lisäksi ampuminen siten, että L makuussa. Sapuskapurkki koiran takana, oli varmaan vaan haitaksi, kun kiekat nousevat purkista. Eteenmeno yhdessä viedylle purkille lopuksi. Aikamoinen bansku, mutta ihan ok kuitenkin.

Rampelle samoin viime kerroilta tuttu setti. Tein nyt niin, että liikkeestä istumisesta palkkasin. Liikkeestä maa ja luoksetulo ja suoraan perään liikkeestä seiso.. jonka istui. Maa + luokse oli tosi jees. Seisomista hinkattiin sitten ja yksittäiset olivat tosi hyviä, napakoita ja varmoja. Varmuutta vain noihin niin hyvä tulee. Nouto omalla kapulalla: karkasi ekalla, josta en palkannut. Toka yhtä hyvä, on kyllä into kohdallaan tuohon touhuun nyt. Pitää ottaa vähän malttitreeniä noihin jossain välissä.. Lopuksi seuruuta siten, että Noora ampui. Är kyttäsi Nooraa, kun tämä lähti ampumispaikalle, eli tiesi, että "jotain" tapahtuu. Ei varsinaista reaktiota kuitenkaan, korvat taisivat vähän kääntyä.

Kun näitä lumia nyt on täällä etelässäkin ollut jo 2,5:na talvena, Simppa meni ja osti meille lumikengät. Itse en vielä päässyt niitä testaamaan, mutta Simo ja koirat kävivät pikaisesti maalla la-su ja siellä S teki testilumikenkäilyt. Hyvin olivat pelittäneet. Muutoinkin oli nopea mutta mukava mökkikeikka kuulemma. Rampe pääsi näyttämään eläintejäljestystaitojaan. Peura kuulemma vei voiton; R vaihtoi sujuvasti pupusta peuraan aina kun tilaisuus tuli... Eli ehkä Simo oikeesti tarvii sen oikeen metsästysrotuisen. One day :)
 

 

Vk 3: Samat sävelet + vetotreeniä

22.01.2012 - 18:12 / Kategoriat: Joona ja koirat, Toko/tottis

 

Treenattiin taas tiistaina Nooran & Inkerin kanssa koulun pihalla. Samanlaiset setit molemmille kuin viime viikolla. Ei kummempaa huomauttamista oikeastaan mistään. Lilillä oli vähän enemmän ja liikaa intoa pelissä, tuli ääntä enemmän ja seuraamisen paikka kärsi. Muuten teki hyvin. Rampen seuruu tuntuu hyvältä, paikka on passeli ja ilme hyvä. Kontaktitreeni tuntuu tuolle sopivan. Täytyy alkaa nyt ottaa enemmän seuruussa myös.

Loppuviikosta ja viikonloppuna etenkin pojat ulkoilivat koirien kera useaan otteeseen; Joona on päässyt pulkkailun makuun ja sekös on myös koirista hauskaa. La ja su otettiin pienet vetotreenit koirille. Minä tai Simo Joonan kanssa pulkassa ja toinen houkuttelemaan koiria vetämään. Alkoi sujua! Aikamoista houkuttelua vaadittiin aluksi mutta suht nopeasti hiffasivat jutun jujun. Lilistä etenkin näki, että sillä herne liikahti päässä ja se tajusi, että ahaa, noi haluaa, että mä vedän tota takana tulevaa lastia. Näyttivät nauttivan touhusta.

 

Vk 2: Josko taas...?

15.01.2012 - 21:06 / Kategoriat: Juoksu, Toko/tottis, Yleinen

Tiistaina tottista lähikoulun pihalla kera Nooran & Iineksen.

Lili ekana hommiin. Virtaa oli kovasti pienessä onnellisessa koirassa <3 Perusasentoja ja lyhyitä seuraamisia, paikka oli aluksi vähän edessä ja poikitti vähän, mutta yllättävän hyvä. Mökää pääsi myös, mutta ei niin pahasti kuin odotin. Sitten jäävät. Putkeen kävelystä istu ja juoksusta maahan. Hyvin menivät. Seisomista, jossa tarjosi ekalla istumista, sen jälkeen meni oikein. Tein eka lentävällä nakilla, sitten takapalkalla. Hyvä Lili! Hetki heiteltiin palloa ja sitten pikakaukot (i-m-i-m), jotka myös sujuivat. Paikkamakuu Iineksen treenatessa. Lyhyt vain ja nampat takana auttamassa. Vähän lähti ääntä, mutta muuten hyvä. Vauhtiluoksetulo loppuun.

Rampelle ensin muutama perusasento. Aluksi jäi vähän vinoon, parani nopeasti. Kontaktitreeniä Suski Korri ohjeiden mukaisesti. Eli R perusasennossa, Noora häiriköi. Kontaktin putoamisesta huomautus, kontaktin pidosta palkka. Tosi nopeasti R tajusi homman jujun ja sujui paljon paremmin kuin odotin. Pari seuruuta, hyvin sujui, oli suorassa ja paikkakin hyvä. Liikkeestä seiso takapalkalla, oikein hyviä. Tunnari x 2. Väärät kasassa, oma niistä 20 cm sivussa, pari nakkipalaa maassa hidastamassa vauhtia. Molemmilla hirveä vauhti mutta varmasti oma, jee! Lopuksi pallopelit.

Kotona vielä kaukoja molempien kanssa. Lili muisti ällistyttävän hyvin myös muut vaihdot! Rampelle muita paitsi ei istu-seiso-istu, sitä pitää vielä hinkata erikseen. R on vaan niin nopea.. Treenattiin lähinnä sitä, että se pysyy hetken oikeassa asennossa eikä lähde heti tarjoamaan seuraavaa.

Muuta kunnon treeniä ei sitten ehdittykään, vaikka mieli olisi tehnyt. Viikonloppuna oli ihanat talvikelit, ja nautittiin niistä. Lauantaina Laajalahti-Mankkaa-turnee hyytävässä viimassa. Oli taas kiva huomata, että noi meidän rekut vähän vielä totteleekin. Juoksujen takia oli etenkin Lilin korvan totaalisesti kadoksissa ajoittain. Nyt tuokin vaiva helpottanut selvästi. Tänään pitkästä aikaa Marin ja tollereiden kanssa lenkillä suolla, olipas mukavaa!

 

Uusi vuosi ja TALVI

09.01.2012 - 21:43 / Kategoriat: Joona ja koirat, Juoksu, Kuvia, Yleinen

Uusi vuosi on alkanut onneksi talvisesti. Saatiin vihdoin lunta ja heti tuntuu päivä pidemmältä ja olo pirteämmältä. Olin jo viime viikolla menossa innoissani hallille, mutta sitten tajusin, että juoksujen vuoksi varmaan pitää pitää vielä pari kertaa taukoa.

Molempien rekkujen juoksut ovat tosin vähitellen hiipumassa. Rampekaan ei enää tiputtele, ja kosiomenot ovat rauhoittumaan päin. Rampe on ollut juoksujen myötä (?) Joonaa kohtaan vähän herkällä/ärtyneellä tuulella. Ja Joona tietysti on samaan aikaan sekä lisännyt (huomattavasti) liikkumisnopeuttaan että kiinnostunut (yrittämään) halailemaan Ramonaa. Onneksi J päästää koiria lähestyessään "hellyysääntä", jonka Rampe osaa jo kaukaa tunnistaa = livetä paikalta. Muutaman kerran Joona on kuitenkin kerinnyt osoittamaan Rampellekin rakkauttaan - eikä mitään ihmeempää ole tapahtunut. R ärähtää ja lähtee pois. Tietty katsotaan nuo tilanteet tarkkaan ja yleensä pyritään ohjaamaan Joonan kiinnostus muualle, jotta Rampe saisi olla rauhassa.

Viikonloppuna päästiin vihdoin aloittamaan pulkkakausikin. Olipas hauskaa! Koirat ihmettelivät touhua, mutta nauttivat selvästi yhteisestä säheltämisestä lumessa :) Koitettiin saada rekkuset vetämään pulkkaakin (ei toki Joonaa vielä... Simo koekaniinina :)), mutta homma meni näin: koirat ihmettelevät hetken paikoillaan, kun minä ja Joona lähdetään karkuun ja koitetaan saada ne vetämään Simoa. Hetken ihmeteltyään molemmat rynnivät täysillä liikkeelle ja hihnat kiristyvät *ping* ja etenkin Ärrä ihmettelee, että mitä mä nyt tein väärin.. Ja hyppää Simon syliin pussaamaan. Pitää kaivaa (joustava) juoksuhihna kaapin pohjalta ja muuten miettiä vähän tota vetämistä, että saisi sen pelittämään.



 

 

Vuoden päätteeksi

27.12.2011 - 21:42 / Kategoriat: Juoksu, Yleinen

Naputetaanpa jälkipolvillekin todistukseksi laiskottelusta. Eli täysin satunnainen ja epämääräinen treeni- tai treenamattomuusjakso jatkuu. Toivoisin sen jo loppuvan.. :-) Toivotaan uuden vuoden tuovan uudet kujeet tässäkin asiassa - tai oikestaan palauttavan vanhat kujeet, edes kohtuullisessa määrin.

Treenien vähyys on nyt syksyn osalta johtunut meikäläisen töihinpaluusta. Vaikka kaikki on sujunut varsin hyvin eikä sen isompaa valittamisen aihetta ole jaksamisen suhteen, olen kuitenkin iltaisin ollut Joonan nukkumaanmenon jälkeen sen verran puhki, että ulos (sateeseen) treenaamaan lähteminen on tuntunut aika mahdottomalta. Kun vielä joku perheestä on ollut sairaana vähän väliä, jää mehuja ylimääräiseen aika vähän. Näin siis meillä - jotkut jaksaa helposti tästä elämänvaiheesta huolimatta ja heille pelkkää kunniaa siitä ;-)

Hallivuoroakin ehdittiin hyödyntää loppuvuodesta luvattoman vähän. Täytyy skarpata alkuvuodesta, sen verran hyvä halli ja treeniaika on käytössä. Lämpötilojen puolesta tosin olisi voinut hyvin treenata sielunsa kyllyydestä ulkona, kun keskilämpötila joulukuussa on ollut varmaan n. + 5 astetta. Sen verran sateista (ja tuulista!) kuitenkin ollut, että sen(kin) varjolla on laiskoteltu.

Mutta eiköhän tämä tästä. Koirat kuitenkin voivat hyvin ja ovat iloisia aina kun jotain (pientäkin) tehdään. Molemmilla koirilla on odotetusti juoksu alkanut n. pari viikkoa sitten. Vähän vielä tiputtelevat, loppumassa tosin selvästi. Aikaisempia juoksuja vähemmän ovat liehitelleet toisiaan; josko on elämänkokemusta sen verran neitokaisille kertynyt, että ovat tajunneet, ettei kosiminen kannata...?
 

 

Vk 47: Jälkeä

27.11.2011 - 18:13 / Kategoriat: Juoksemassa, Jälki, Toko/tottis

Jälkiviikko koirille. Kesäkelit jatkuvat, niin myös jälkikausi. Simo kävi kaverinsa kanssa tällä viikolla kolme (!) kertaa jäljellä ja kerran tottistakin väänsivät. Pitäis vissiin meikäläisen luovuttaa blogitarinoinninkin päävastuu Simolle... :)

Lähinnä ovat tehneet jälkeä Luukin pellolla, metsäjälki mielessä kuitenkin. Alussa oli Lilillä etenkin liiaksi vauhtia ja Rampella vähän epävarmuutta ilmassa. Kolmas jälki muutaman päivän sisään oli kuitenkin jo parempi ja S oli tyytyväinen. Pohdiskeli vaan, että mitähän sitä treenaisi: lapsi kun on mukana, ei kovin pitkiä jälkiä voi tehdä eikä haastavaan maastoon. Lili tarvitsisi janatreeniä, joten sitä sitten toivottavasti ainakin. Meinasin, että treenirepertuaariin ainakin ammuskelu, Joonalle kun on Peltoritkin hommattu ko. tarkoitusta varten.

Tottistouhut olivat Lilin kanssa sujuneet hyvin, Rampen kanssa hakemista, kun ei ole R niin tottunut Simon kanssa vääntämään.

Neitokaisilla juoksut selvästi lähestymässä. Liehittelyä on puolin ja toisin ilmassa. Etenkin Lili on kovin kiinnostunut muista koirista. Lauantaina käytiin Malminkartanossa juoksemassa ja oli vähän vammasta välillä, kun joka koiran perävana piti (yrittää) syöksyä nuuskimaan.

 

Vk 46: Laiskimus Maximus

20.11.2011 - 15:49 / Kategoriat: Esineet

Äää, ei ehditty taas tällä viikolla juuri mitään mainitsemisen arvoista :( Pimeys ja flunssa ja laiskuus jne. Lisäksi allekirjoittanut oli la-su ns. hunningolla ja pojat ja koirat nelistään kotona.

Joona on hiffannut tosissaan koirien pallolla leikittämisen :) Poika heittää palloa kuin mikäkin mestari ja kikattelee, kun koirat syöksivät perään. Välillä J myös konttaa pallo kädessään hihittäen karkuun Lili perässään.

Simo ja koirat kävivät onneksi sentään sunnuntaina taas etsimässä esineitä. Viikonloppuna olikin ihanan ripsakka pikkupakkanen, joka lupaili talven tuloa. Mutta kuinkas sitten kävikään...

 

Vk 45: Tokoa ja esineitä, mitäpä muutakaan...

13.11.2011 - 17:55 / Kategoriat: Esineet, Toko/tottis

Ti tottista/tokoa lähikoulun pihalla kera Nooran & Iineksen, pitkästä aikaa. Oli kivaa, kiitti seurasta!

Lili pääsi ensin hommiin. Liikaa virtaa neitokaisella. En viitsinyt tehdä sen enempää perusasennon/seuruu hinkkaamista, koska ääntä lähti varsin runsaasti. Liikkeestä seiso: eka taisi tehdä jotain muuta, istumisen? Sen jälkeen virittelin paremmin ja tehtiin muutama onnistunut suoritus. Täpäköityivät loppua kohden. Kaukot: ekalla ei ehkä noussut ainakaan hyvin istumaan? Muuten teki hyvin, tein muutaman siten, että palkka heti ekan istumaan nousun jälkeen. Luoksetulon pysäytys seisomaan: hyvin sujui. Paikkamakuu lopuksi. Otin palkkapurkin repusta, minkä L näki, ja oli sillä seurauksella liian levoton. Kun menin piiloon, nousi istumaan. Äh. Oma moka. Ja sitten vielä metallinouto, joka oli oikein siisti ja vauhdikas.

Rampelle sitten muutamat perusasennot ja seuruut, hyvin sujui. Liikkeestä seiso, muutama toisto, parani loppua kohden. Pitää antaa selkeät vinkit ennen liikettä, jotta R tietää, mitä tulee. Luoksetulon pys. seiso ja maa. Seisominen on tosi hyvä nyt. Lähtee ihan täpöllä, vaikka näkee, kun palkka jää taakse, ja pysähtyy nopeesti. Maahameno hitaampi. Niitä tehtiin muutama ja parani loppua kohden. Kaukohinkkausta: istu-maa-istu-maa-seiso. Aika nättiä. R on vaan tosi nopea, pitää olla itse tarkkana, mistä kehuu ja palkkaa. Takapalkka tuntuu pelittävän. Metallinouto, oli hieno ja ripeä. Tunnari, yksi ainokainen, koska sujui hyvin. Laitoin namppoja muutaman maahan ja R etsiskeli niitä aika kauan. Otti sitten suht varmasti oman ja toi sen enempiä mutustelematta. Väärät kasassa ja oma siis niistä erillään sen 20? cm.

Viikonloppuna peruslenkkeilyjen lisäksi esinetreenit su Simon kanssa. En saanut sen tarkempaa raporttia treenien sujumisesta, mutta ihan vissiin hyvin meni.. :)

Alkavat juoksut tehdä tuloaan selvästi kaksikolla. Joka ikinen korsi ja sammalmätäs pitää haistella ja merkitä tarkasti...

 
Kirjoittaja

Tarinoita australianpaimenkoirien Lilin ja Ramonan ja isäntäväkensä treeneistä ja elämästä muutenkin.

Aussiet

 

Lili (JK2 TK1 BH Furdie's Frontena)


Ramona (JK1 TK2 BH Ardiente Ganas de Vivir)

Kuvat: Hansu Laitala (03/2008)
 

Tulossa

2012 Lili, jälkikoe (voi)
2012 Lili, tokokoe (avo/voi)
2012 Ramona, jälkikoe (avo)
2012 Ramona, tokokoe/-kokeita (voi)